Metsähallituksen puutavara-autot uusiutuvaan dieseliin

Tavoitteena leikata päästöjä koko kuljetusketjussa.

Metsähallitus aloittaa uusiutuvan dieselin käytön puutavarakuljetuksissaan. Ensimmäinen uusiutuvalla dieselillä liikkuva puutavara-auto lähtee liikkeelle Pohjanmaa-Kainuun alueella huhtikuussa.

”Päästöjen vähentäminen kuuluu hiilinielujen kasvattamisen ohella Metsähallituksen ilmasto-ohjelmaan. Tämä on yksi askel koko kuljetusketjun päästöjen leikkaamiseen”, Metsähallituksen asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen kertoo.

Metsähallituksen suurimmat päästölähteet liittyvät puunkorjuuseen ja kuljetuksiin. Korjuussa on otettu käyttöön sähköavusteinen hybridiharvesteri, junakuljetusten osuutta on lisätty ja nyt investoidaan maantiekuljetusten vähäpäästöisyyteen.

Uusiutuva diesel on fossiilista dieseliä kalliimpaa, mutta kysynnän kasvaessa hintaeron odotetaan tasoittuvan.

”Luonnollisesti tästä ympäristöinvestoinnista tulee aluksi lisäkustannuksia. Meillä on kuljetuksissa mukana 170 autoa, joten etenemme asteittain sitä mukaa, kun saamme käytöstä kokemusta. Odotamme, että uusiutuva diesel pystyy kilpailemaan jatkossa myös hinnalla”, Kääriäinen toivoo.

Metsähallitus suunnittelee uusiutuvan dieselin ohella siirtymistä kaasukäyttöisiin autoihin. Kaasu ei sovellu raskaimpiin eli enimmäispainoltaan 76 tonnin puutavara-autoihin, mutta Metsähallitus on käynnistänyt kaasulla liikkuvia, painoltaan pienempiä kuljetuksia koskevan kilpailutuksen.

”Tutkimme ja kokeilemme uusiutuvia vaihtoehtoja. Suurin jarru niiden käyttöönotolle on hitaasti kasvava tankkausverkosto”, Kääriäinen huomauttaa.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat