MTK: Metsätietojen täysi julkisuus kohtuutonta

Etujärjestö ei halua vapauttaa tarkkoja kuviotietoja vapaasti saataville.

Metsätietojen täysi julkisuus ei MTK:n mukaan ole kohtuullinen vaatimus kaiken hilatiedosta jalostetun kuviotiedon osalta.

”Rekistereissä olevasta kuviotiedosta osa on metsänomistajien rahoituksella kerättyä ja siihen on sisältynyt lupaus tiedon luottamuksellisuudesta”, MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen kirjoittaa Helsingin Sanomien Lukijat-palstalla. Lehti on pääkirjoituksessaan vaatinut kaiken metsätiedon julkistamista.

”MTK on linjannut, että metsätietoa on syytä avata digitalisaation ja laadukkaiden palvelujen edelleen kehittämiseksi vapauttamalla kaukokartoituksella tuotettu hilapohjainen metsätieto julkiseksi. Näkemyksemme mukaan tämä täyttäisi myös – yhdessä metsänkäyttö­ilmoitusten ja valtion tukea saaneiden sekä arvokkaiden luontokohteiden julkisuuden kanssa – EU:n ympäristötieto­direktiivin julkisuusvaatimuksen.”

”Metsikkökuviotiedot ovat nykyisen lain mukaisesti vahvan pankkitunnistautumisen takana. Ne sisältävät tarkkoja metsänomistajakohtaisia tietoja, joita tulee tulkita vastedeskin liiketoimintasuunnitelman kaltaiseksi ei-julkiseksi tiedoksi”, Hakkarainen kirjoittaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus