Oppisopimuskoulutus kiinnostaa, UPM:lle tulvii hakemuksia

Viime haussa jaossa oli 30 paikkaa, hakemuksia tuli runsaat 1200.

Metsäteollisuuden oppisopimuskoulutukset kiinnostavat. UPM hiljattain päättyneessä haussa oli tarjolla 30 paikkaa yhtiön Kuusankoskella, Lappeenrannassa ja Pietarsaaressa sijaitsevien sellutehtaiden ja Lappeenrannan biojalostamon oppisopimusohjelmiin. Hakemuksia tuli runsaat 1 200 kappaletta.

Kaksi vuotta kestävät koulutusohjelmat koostuvat käytännön työssäoppimisesta sekä lähiopetusjaksoista. Koulutuskokonaisuudet suunnitellaan yhdessä koulutusyhteistyökumppaneiden kanssa. Opiskelijoille maksetaan palkkaa koulutusohjelman ajalta.

”UPM:n monialainen liiketoiminta vaatii eri ammattialojen osaajia. Tehtailla turvalliseen ja tuottavaan työskentelyyn vaadittavaa ammattitaitoa ei voi opiskella suoraan koulussa, vaikka laaja-alainen pohjakoulutus sieltä toki voidaan hankkia”, koulutuspäällikkö Jari Nyström UPM:ltä kertoo.

Parhaillaan yhtiö etsii 20 uutta vanerituotannon ammattilaista Euroopan suurimmalle vaneritehtaalle Mikkelin Pellokselle. Lisäksi tänään avautui haku uusiin oppisopimusohjelmiin, joissa etsitään uusia moniosaajia yhtiön Kymin ja Kaukaan paperitehtaille Kouvolaan ja Lappeenrantaan.

Myös Metsä Groupilla on haku päällä. Parhaillaan haetaan osaajia ensi tammikuussa käynnistyvään oppisopimuskoulutukseen, jossa koulutetaan muun muassa käynnissäpitäjiä, prosessinhoitajia, operaattoreita ja laborantteja Metsä Groupin sellu-, kartonki-, pehmopaperi- ja vaneritehtaille. Tarjolla on 50 paikkaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat