Ponsse ennakoi parempaa liikevoittoa

Yhtiön koneiden kysyntä on ollut ennakoitua parempaa ja liikevoiton odotetaan kasvavan viimevuotisesta.

Metsäkonevalmistaja Ponsse on korjannut arviotaan kuluvan vuoden liikevoiton kehityksestä. Yhtiö ennakoi aiemmin kuluvan vuoden liikevoiton jäävän samalle tasolle kuin viime vuonna. Hyvä alkuvuoden ja vahvan kolmannen neljänneksen ansiosta kuluvan vuoden liikevoiton odotetaan kuitenkin olevan hieman suurempi kuin viime vuonna.

Ponssen mukaan markkinatilanne on jatkunut erityisen suotuisana ja yhtiöiden koneiden kysyntä on ollut ennakoitua parempaa. Markkina-alueista varsinkin Venäjä on hyvässä vauhdissa, mutta myös Yhdysvaltojen, Pohjoismaiden ja Keski-Euroopassa sekä Ranskan että Saksan markkinoiden tilanne on hyvä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat