Metsätalouden kannusteita pitää uudistaa, Pellervon taloustutkimus PTT esittää tuoreessa politiikkasuosituksessaan. Hallituksen tulisi uudistaa järjestelmää niin, että metsänomistajaa voidaan kannustaa tekemään metsiään koskevia ratkaisuja riippumatta siitä, painottaako omistaja puuntuotantoa, luonnonhoitoa, hiilensitomista vai virkistystä.
Niinpä puuntuotantoon soveltuvissa metsissä tulee kannustaa oikea-aikaiseen taimikonhoitoon ja luontoarvoja tavoittelevissa metsissä esimerkiksi luonnonhoitoon tai ennallistamiseen.
PTT suosittaa myös, että EU:n ennallistamisasetuksen toteutukselle asetetaan ekologisten tavoitteiden lisäksi kustannusvaikutuksia, alueellisia vaikutuksia ja maanomistajien oikeusturvaa koskevat kriteerit. Hallituksen on sitouduttava lisäksi siihen, että yksityismaiden ennallistamistoimet ovat vapaaehtoisia.
Politiikkasuosituksessa todetaan, ettei luonnon tilan parantamista voida parantaa yksinomaan julkisilla varoilla, vaan rinnalle tarvitaan yksityistä rahoitusta. Seuraavan hallituksen on asetettava tavoitteeksi luonnonarvomarkkinoiden syntyminen.
”Metsien taloudellisen käytön hyväksyttävyys vahvistuu, kun luonnon tila paranee ja hyöty jakautuu laajasti. Vastaavasti ympäristöpolitiikan hyväksyttävyys vahvistuu, kun toimet ovat vaikuttavia, kustannukset jaetaan reilusti ja maaseudun toimeentulo huomioidaan”, sanoo PTT:n metsäekonomisti Marjo Maidell tiedotteessa.
Puurakentamisohjelma tarpeen
Suosituksissa linjataan myös, että puuta tulisi ohjata korkean jalostusarvon tuotteisiin. Sitä varten hallituksen tulisi käynnistää puurakentamisen ja biopohjaisten rakennustuotteiden ohjelma, jonka painopiste on teollisessa mittakaavassa, kustannuskilpailukyvyssä ja viennissä.
Lisäksi julkisissa rakennushankkeissa tulisi ottaa käyttöön yhdenmukainen elinkaarikustannusten ja hiilijalanjäljen arviointi.
Ylipäätään Suomen metsäpolitiikan tavoitteeksi pitää asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu. Se tarkoittaa lisää vientiä, elinvoimaisempaa maaseutua mutta myös parempaa luonnontilaa.
”Metsiin kohdistuu valtavasti eri tavoitteita. Niiden odotetaan tuottavan vientituloja ja työtä, mutta samalla vahvistavan hiilinieluja, ylläpitävän luonnon monimuotoisuutta sekä tarjoavan virkistystä. Näitä ei voi saavuttaa politiikalla, joka tarkastelee metsien talouskäyttöä ja luonnon hyvinvointia toisilleen vastakkaisina vaihtoehtoina”, sanoo PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään