Uutinen Tilaajille Hyviä uutisia Päijät-Hämeestä: Ensiharvennusten korjuujälki todettiin hyväksi Eniten parannettavaa jäi ajourien leveyksien huomioimiseen.
Uutinen Tilaajille Tuholainen iskenyt Ruotsissa ensi kertaa kontortamäntyihin Tuhoja ovat aiheuttaneet sekä havuparikas että Sydowia-sieni, Skogsstyrelsen kertoo.
Uutinen Tilaajille Selluliiketoiminnan vetäjä vaihtuu Metsä Fibressä, uusi tuotantojohtaja napattiin Stora Ensolta Mikko Nieminen aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden maaliskuussa.
Uutinen Tilaajille Kuitupuun tuonti kasvoi alkuvuonna reippaasti, eniten puuta tuli Virosta Metsäteollisuuden viennin arvo laski tammi-kesäkuussa 6,3 miljardiin euroon, Luonnonvarakeskuksen tilastoista selviää.
Uutinen Tilaajille Metsäkanalintujahti käyntiin sunnuntaina, saalismäärä tulee suhteuttaa paikalliseen tilanteeseen Metson, teeren ja pyyn metsästysaika on syksyllä valtaosassa maata kaksi tai kolme kuukautta.
Uutinen Tilaajille Koskisen Zero-levy palkittiin, kalustelevyssä käytettiin liiman sijasta ligniiniä Puu 2023 -messujen kisassa etsittiin parhaiten puutuotealan ympäristö- ja resurssitehokkuutta edistävää tuotetta.
Uutinen Tilaajille Luoman Puutuote keskeyttänyt tuotannon, lomautuksia myös sahalla Sahalla lomautukset voivat jatkua ensi vuoteen.
Uutinen Tilaajille Syysistutukset vauhdissa valtion metsissä, etelässä on kokeiltu ensi kertaa sekaviljelyä Kainuussa ja Pohjanmaalla istutettavaa oli tavallista enemmän, Metsähallituksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Kotkamillsin sahalla alkavat muutosneuvottelut, Norjan sahan sulkeminen mahdollista Neuvottelujen taustalla on sahatavaran hinnan lasku ja korkeana pysynyt tukin hinta.
Uutinen Tilaajille Komissio kyselee susien suojelusta, ”merkittävä muutos aiempaan linjaan” Maa- ja metsätalousministeriö kehottaa sidosryhmiä vastaamaan kyselyyn.