Uutinen Tilaajille Kotkamills siirtyy itävaltalaisomistukseen Euroopan suurin kartongin ja pakkauskartongin tuottaja Mayr-Melnhof Group on ostanut yhtiön osakekannan.
Uutinen Tilaajille Toinen koronatestauskierros valmiiksi Stora Enson Oulun-tehtaalla Tartuntojen määrä laskee, mutta edelleen löytyi kymmeniä koronaviruksen saaneita.
Uutinen Tilaajille Stora Ensolta massiivipuisen koulun malli arkkitehtien tueksi Yhtiö uskoo puurakentamisen kasvuun ympäristöministeriön annettua tavoitteeksi lisätä puun osuutta julkisessa rakentamisessa.
Uutinen Tilaajille WWF:n kysely: Enemmistö luopuisi lintujen pesimäaikaisista hakkuista Kysymyksenasettelussa ei mainittu kesäaikaisen hakkuukiellon taloudellisia vaikutuksia.
Uutinen Tilaajille Puukaupan piristyminen jatkui, myös hinnat nousussa Hakkuuaikeet pysyivät edellisen viikon tasolla.
Uutinen Tilaajille Puukerrostaloja alettiin rakentaa ennätysmäärä heinä-syyskuussa Puukerrostalojen osuus kaikista aloitetuista kerrostaloista oli 6,5 prosenttia.
Uutinen Tilaajille Metsäkeskus: Poikkeusolot vievät joulukuusikauppaa verkkoon Joulukuusi hankitaan joka toiseen suomalaiseen kotiin. Kotimainen kuusi on edelleen suosituin.
Uutinen Tilaajille Verohallinto taipui: Katso-palvelun käyttäjät saavat lisäaikaa Monen kiroamaan Suomi.fi-valtuuksiin siirtymiseen ei ole luvassa muutosta.
Uutinen Tilaajille Tutkimus: Hakkuut muuttavat eniten rehevien kasvupaikkojen lajistoa Lisääntyvät uudistushakkuut toisivat uusia lajeja mustikan ja puolukan tilalle.
Uutinen Tilaajille Metsänhoitoyhdistysten uudet valtuustot selvillä Äänestusprosentti oli 41. Valitut 1 412 valtuutettua aloittavat tehtävässä ensi vuoden alussa.