Stora Enso aikoo siirtää Ruotsin metsäomaisuutensa uuteen pörssiyhtiöön. Stora Enson omistajat omistaisivat uuden yhtiön kaikki osakkeet. Siirron on suunniteltu tapahtuvan vuonna 2027.
Uudella yhtiöllä olisi metsämaata Ruotsissa 1,2 miljoonaa hehtaaria, jonka käypä arvo on nykyhinnoilla noin 5,7 miljardia euroa. Kyse olisi Euroopan suurimmasta puhtaasti metsään keskittyvästä yhtiöstä. Uuden yhtiön pääkonttori olisi Falunissa Keski-Ruotsissa.
Ruotsin metsäliiketoiminnan toimitusjohtajaksi on nimitetty Tuomas Hallenberg. Hän toimii tällä hetkellä yhtiön Forest-liiketoiminta-alueen johtajana. Yhtiö listattaisiin pörssiin sekä Tukholmassa että Helsingissä.
Stora Enso tulee solmimaan uuden yhtiön kanssa pitkäaikaisen puunhankintasopimuksen 18 vuodeksi. Puunhinnat tulevat määräytymään markkinaperusteisesti.
Yhtiön hallitus arvioi, että metsäomaisuusliiketoiminnan siirtäminen uuteen yhtiöön on paras vaihtoehto. Ratkaisu vähentäisi monimutkaisuutta ja optimoisi pääomien allokaatiota.
”Hallituksen päätös edetä jakautumisen kanssa on virstanpylväs Euroopan suurimman pörssilistatun puhtaasti metsään keskittyvän yhtiön luomisessa. Stora Enson Ruotsin metsäomaisuusliiketoiminnan eriyttäminen ja listaaminen pörssiin tulevat vapauttamaan sekä metsäomaisuuden että teollisten toimintojen arvopotentiaalia ja fokusta, mikä mahdollistaa nopeamman kasvun kummassakin liiketoiminnassa. Stora Enso on sitoutunut maksimoimaan osakkeenomistaja-arvoa, joten se jatkaa nyt valmisteluja uuden yhtiön listaamiseksi pörssiin”, sanoo Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan tiedotteessa.
Uusi yhtiö on tarkoitus listata pörssiin sekä Tukholmassa että Helsingissä.
Suomen metsänsä Stora Enso yhtiöitti jo vuonna 2002 perustaessaan Tornatorin.
Muutoksia johtoryhmässä
Ensi vuoden alussa Ruotsin metsäliiketoimintojen johtajaksi siirtyvä Tuomas Hallenberg luopuu nykyisestä tehtävästään Stora Enso -konsernin johtoryhmässä kuluvan vuoden lopussa.
Uuden Wood and Energy -liiketoiminta-alueen johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Pauli Torikka. Hän aloittaa ensi vuoden alussa. Tällä hetkellä Torikka työskentelee Forest-liiketoiminta-alueen puunhankinnasta vastaavana johtajana.
Ensi vuoden alussa perustettava Wood and Energy -liiketoiminta-alue kattaa puun hankinnan ja kaupan, puutuotteiden toimitusketjun ja myynnin, konsernin energialiiketoiminnan sekä Keski-Euroopan puutuoteliiketoiminnan. Yhtiö kertoi aloittavansa strategisen arvioinnin Keski-Euroopan sahojen ja CLT-tehtaiden tulevaisuudesta.
Lisäksi Lars Völkel on nimitetty Containerboard-liiketoiminta-alueen johtajaksi ensi vuoden alusta. Hän seuraa uudessa tehtävässään Hannu Kasurista, joka jää eläkkeelle vuoden 2025 lopussa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään