Talousvaliokunta: Ennallistamisasetusta ei tule hyväksyä ehdotetussa muodossa

Hallitusrintama repesi lausunnosta äänestettäessä.

Eduskunnan talousvaliokunta toteaa lausunnossaan, että Suomen tulee vastustaa EU:n ennallistamisasetusta ehdotetussa muodossaan. Valiokunta edellyttää, että asetusta muutetaan neuvotteluissa laajemmin kuin mitä hallitus on katsonut tarpeelliseksi.

”Asetuksessa on turvattava riittävä kansallinen liikkumavara. Velvoitteiden ja kustannusten on oltava oikeasuhtaisia ja kohtuullisia”, talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Talousvaliokunnan mukaan Suomi ei voi sitoutua lainsäädäntöaloitteen mittaviin velvoitteisiin ilman, että niiden vaikutukset ovat selvillä. Suomelle asetuksen on arvioitu poikivan noin 930 miljoonan euron vuotuiset kustannukset, jonka päälle tulee vielä epäsuoria kustannuksia.

Esityksen vaikutusarvioinnissa ei ole kuitenkaan tarkasteltu sääntelyn epäsuoria vaikutuksia ja kustannuksia. Esimerkiksi puun saatavuuden heikkenemisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia arvonlisäykseen ja työllisyyteen metsäsektorilla sekä muilla kansantalouden toimialoilla.

Talousvaliokunta ihmettelee ehdotuksen kustannusten arvioiden merkittäviä epävarmuuksia. Kustannukset riippuvat ennallistettavista pinta-aloista, jotka puolestaan riippuvat luonnon tilasta. Monen luontotyypin kohdalla iso osa pinta-alasta on kuitenkin tuntematon, jolloin todellista ennallistamisen tarvetta on vaikeaa arvioida.

Valiokunta katsoo, että ehdotuksen tietopohjan puutteet ja keinojen kustannustehokkaan kohdistamisen tarve puoltavat jäsenvaltioiden toimivallan merkittävää lisäämistä ennallistamistoimien valinnassa ja kohdistamisessa. Talousvaliokunnan mielestä Suomen tulisikin pohtia linjaa, että ehdotus muutettaisiin direktiiviksi.

Asian valiokuntakäsittelyssä hallitusrintama repesi, ja kokoomuksen esitystä päätösehdotukseksi tukivat hallituspuolueista SDP, keskusta ja RKP. Vihreät ja vasemmistoliitto sen sijaan olivat alkuperäisen esityksen kannalla.

Myös MTK on vastustanut ennallistamisesitystä. Luonnonvarakeskus on puolestaan korostanut, että esitykseen liittyy monia avoimia kysymyksiä, jotka tulisi selvittää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut