Uutinen Tilaajille Savonlinnan Tiheäsaaren luonnonsuojelualue laajenee Suojelualueen pinta-ala kasvaa yli sadan hehtaarin.
Uutinen Tilaajille Suomen pienin tikka on vuoden lintu Birdlife Suomi haluaa selvittää pikkutikan levinneisyyden ja kannan suuruuden.
Uutinen Tilaajille Luonnonmetsien kato tropiikissa voimistui, Brasiliassa hävisi 1,7 miljoonaa hehtaaria Metsäkato kasvoi jo toista vuotta peräkkäin, World Resources Institute kertoo.
Uutinen Tilaajille Odotettavissa tavanomaista vaikeampi kelirikko, painorajoituksiin syytä varautua Ely-keskuksesta toivotaan, että kelirikolle alttiilla maantiellä raskaita kuljetuksia ajoitettaisiin ennen varsinaisen kelirikon alkamista.
Uutinen Tilaajille Riistaneuvostot päättivät hirvitavoitteista, kanta säilyisi nykyisellään Valkohäntäpeurakantaa pyritään pienentämään Lounais-Suomessa, Riistakeskus kertoo.
Uutinen Tilaajille Jo toinen työryhmä Evon tiedekansallispuistoa valmistelemaan Tiedetyöryhmä tukee aiemmin nimitettyä alueellista työryhmää syventämällä puiston tieteeseen perustuvaa toimintamallia.
Uutinen Tilaajille Luke laski uudelleen puuston poistuman, hiilinielu pieneni Suurin muutos osui vuosille 2000–2007.
Uutinen Tilaajille Uusi laskuri tarkastelee puunkorjuun vaikutuksia metsien hiilivarastoon On tärkeä ymmärtää eri toimien vaikutukset hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisessa, sanoo erikoistutkija Laura Saikku Sykestä.
Uutinen Tilaajille Skogssällskapet-säätiöltä rahoitusta suomalaiseen kolopuiden tutkimukseen Säätiö rahoittaa nyt ensi kertaa suomalaisessa korkeakoulussa tehtävää tutkimusta.
Uutinen Tilaajille Luke: Metsäpeurojen määrä hieman kasvanut Kainuussa Nousun taustalla on muun muassa elpynyt vasatuotanto.