Uutinen Tilaajille Suomi ja Ruotsi eri linjoilla metsien hiilinieluista EU-maiden käyttämät kestävien hakkuiden määrittämisperusteet poikkeavat toisistaan.
Uutinen Tilaajille Metsäneuvostojen puheenjohtajat: Vain hoidetut metsät kestävät tuhoja Maakunnallisten metsäneuvostojen kannanotossa halutaan pitää turvemaat mukana puuntuotannossa.
Uutinen Tilaajille Metsityksen edistämiseksi valmistellaan tukea Kaikki viljelyssä olevat pellot tarvitaan maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mukaan kuitenkin ruuantuotantoon.
Uutinen Tilaajille Metka2020-hanke uudistaa kemeraa Taimikonhoidon tuen perusteena voisi jatkossa toimia Metsäkeskukselle tehty uudistamisilmoitus.
Uutinen Tilaajille Puiden terveyttä ryhdytään seuraamaan drooneilla Puiden jatkuvan seurannan tarve kasvaa ilmastonmuutoksen vuoksi.
Uutinen Tilaajille Pohjaveden pinnankorkeudella ratkaiseva merkitys turvemaametsien päästöissä Turvemailla pohjaveden korkeuden suuri vaihtelu pitäisi pyrkiä leikkaamaan pois.
Uutinen Tilaajille Tornator lisäsi kulotuksia – tavoitteet määräytyvät sertifioinnin perusteella Suuri osa kulotuksista oli metsänhoidollisia.
Uutinen Tilaajille Metsänhoitotöiden määrä kasvoi viime vuonna – eniten työllisti taimikonhoito Luonnonvarakeskuksen mukaan taimikonhoitomäärä laski edellisvuodesta 7 prosenttia.
Uutinen Tilaajille ”Metsäpolitiikan tärkein keskustelualusta” on asetettu Uuden metsäneuvoston toimikausi päättyy kesäkuussa 2023.
Uutinen Tilaajille Nuoret kirjanpainajat parveilevat etelässä Nyt puihin iskeytyvät kirjanpainajat lisäävät ensi keväänä parveilevien yksilöiden määrää.