Verottajalta valelaskuja tuhansille metsänomistajille

Verohallinnon aiheettomat kirjeet ovat säikäyttäneet tuhansia metsänomistajia.

Lukuisat metsänomistajat ovat maaliskuun loppupuolella saaneet verottajalta perusteettomia selvityspyyntöjä. Niiden saatteena on saattanut olla jopa kymmenien tuhansien eurojen maksukehotus maksamatta jääneestä puukaupan arvonlisäverosta. Kirjeet voi rytätä roskakoriin.

Osa kirjeiden saajista on jättänyt arvonlisäveroilmoituksen määräaikaan mennessä, mutta tehnyt ilmoituksen paperilomakkeella. Osalla ei ole ollut metsätalouden tilitapahtumia verovuodelta 2016, jolloin verottaja ei edellytä arvonlisäveroilmoituksen laatimista.

Perusteettomia arvonlisäveroeriä on vaadittu maksuun parin viikon maksuajalla. Kaikkiaan aiheettomia selvityspyyntöjä on lähetetty 16 000 metsänomistajalle.

Verohallinnon verkkosivuilla (vero.fi) todetaan, ettei aiheettoman kirjeen saajan tarvitse ottaa yhteyttä verottajaan vaan virheet korjataan viranomaistyönä

Vero.fi-sivun mukaan kirje on aiheeton, jos kirjeen saajalla ei ole muuta elinkeinotoimintaa kuin metsätalous eikä siitä ole ollut tuloja tai menoja vuoden 2016 aikana tai kirjeessä on ilmoitettu muuttuneesta verokaudesta, joka alkaa 1.1.2017 ja al-veroilmoitus olisi pitänyt jättää jo tammikuussa.

Selvityspyyntökirjeet ovat aiheettonia myös, kun verovelvollinen on jättänyt paperisen alv-ilmoituksen määräaikaan mennessä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus