Yksityismetsissä yllettiin liki ennätystulokseen – hehtaarikohtainen tulos parani viidenneksellä edellisvuodesta

Luonnonvarakeskuksen mukaan Etelä-Suomessa liiketulos oli 200 euroa hehtaarilta, Pohjois-Suomessa 60 euroa hehtaarilta.

Yksityismetsätalouden liiketulos jatkoi kasvuaan viime vuonna. Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan hehtaarikohtainen tulos nousi 153 euroon, mikä on reaalisesti viidenneksen enemmän kuin edellisvuonna. Tulos nousi myös lähelle kaikkien aikojen ennätystulosta vuodelta 2007: euroissa se ylittyi jopa 9 eurolla, mutta rahanarvon muutoksen jälkeen vuoden 2007 tulos on 10 prosenttia suurempi.

Etelä-Suomessa liiketulos oli liki 200 euroa hehtaarilta, Pohjois-Suomessa 60 euroa hehtaarilta. Etelä-Suomessa tulos nousi reaalisesti 20 prosenttia edellisvuodesta, pohjoisessa hieman vähemmän, 19 prosenttia.

Investoinnit puuntuotantoon jäivät 16 euroon hehtaarilla, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Yksityismetsien puuntuotannon kokonaiskustannukset jäivät 21 euroon hehtaarilta. Laskua edellisestä vuodesta kertyi prosentti.

Puutuotantoon myönnettiin kemeratukea viime vuonna 49 miljoonaa euroa, mikä on reaalisesti 8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Tuista jäi käyttämättä 7 miljoonaa euroa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus