Ympäristökampanja: Bioenergiaksi palaa väärää puuta

Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja valokuvasi energiapuuterminaaleja ja bioenergialaitoksia eri puolilla Suomea.

Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja kuvasi energiapuuterminaaleja eri puolilla Suomea.
Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja kuvasi energiapuuterminaaleja eri puolilla Suomea.

Suomen bioenergialaitoksissa palaa paljon puuta, jota niissä ei pitäisi palaa. Näin toteaa Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja, joka tänään julkaisi kuvia 18 energiapuuterminaalista ja bioenergialaitoksesta ympäri Suomea.

Kampanjan mukaan kuvat paljastavat ristiriidan, joka vallitsee bioenergiayhtiöiden viestinnän sekä todellisuuden välillä.

Bioenergia ry:n mukaan ”Suomen metsissä ei kasvateta erikseen energiapuuta vaan energiaksi käytettävä puu on hakkuiden, metsänhoidon ja metsäteollisuuden sivutuotetta”.

”Olimme odottaneet löytävämme muutakin puuta jonkin verran, mutta havaintomme olivat paljon hurjempia kuin odotukset. Viimeistään nämä tänään julkaisemamme kuvat mielestämme murtavat bioenergia-alan sivutuotemyytin”, kampanjakoordinaattori  Varpu Sairinen sanoo.

Sairisen mukaan kaikista kohteista löytyi runsaasti ainespuuta eli sellu- ja tukkipuuta.  Kohteista löytyi myös lahopuuta ja haapaa, jotka kuuluisi jättää metsään.

”Monissa kasoissa oli myös merkintöjä, joilla puu oli luokiteltu nimenomaan energiapuuksi. Pidämme siis varmana, että suurin osa kaikesta kuvaamastamme ainespuusta oli matkalla uuniin.”

Sairinen haluaa painottaa, että kampanja ei vaadi kaiken puunpolton lopettamista.

“Suomalaiset saavat edelleen lämmittää saunojaan ja takkojaan puulla, mutta laajamittaisessa energiantuotannossa on siirryttävä mitä pikimmin päästöttömiin ratkaisuihin.”

Kommentit (7)

  1. A.Jalkanen

    Järjestöiltä voisi kysyä, mitä kaukolämpölaitosten kattiloihin saisi laittaa kun ei saa laittaa puuta eikä turvetta.

  2. Venäjältä tuotiin haketta. Siitä ei nähnyt minkä kokoista puuta oli haketettu.

    Kuten tuossa edellä kirjoitettiin, niin millä niitä taajamia sitten lämmitetään. Eräs merkittävä energialähde on päätehakkuukuusikoiden latvusmassat. Luontoväkihän vastustaa avohakkuita. Jos jatkuva kasvatus yleistyisi, niin tämäkin energialähde jäisi pois vaihtoehdoista.

    Oli erittäin suuri virhe ajaa turvetuotanto alas. Energiatarpeen kattamiseen joudutaan valitettavasti nykyään käyttämään arvokasta ainespuuta, koska kivihiiltä ei saa käyttää.

  3. Panu

    ”Alueelta löytyi korkeita pinoja järeitä puunrunkoja odottamassa haketusta.”

    https://eipoltetatulevaisuutta.fi/wp-content/uploads/2023/12/111123-HakevuoriOy-Vahija%CC%88rvi-Askola-47-scaled-e1705944650492.jpg.webp

    Valitettavasti läpeensä värivikainen tai laho havupuu ei kelpaa tukiksi eikä edes kuiduksi. Tällainen valheisiin perustuva mustamaalauskampanja ei ansaitse palstatilaa varsinkaan Metsälehdessä.

  4. Ei se nyt aivan valheisiin perustu. Hinta ratkaisee. Sukulaismies teki kaupat viime kevättalvella koivikon harvennuskohteesta. Sai energiaksi myytynä hieman paremman kuutiohinnan, lisäksi kertymä kasvoi hieman energiapuumitoilla. Parinsadan kuution kauppa. Energiaksi meni jonkin verran myös tukkikokoista koivua.

  5. Siitä täytyy tietenkin myös pystyä keskustelemaan mitä sinne kattilaan laitetaan, jos puu joutuu samalle listalle turpeen kanssa. Puu ja turve ovat Suomen ”öljylähteet”.

  6. Panu

    Jos tukkikertymä on vähäinen niin voi kannattaa myydä kaikki energiaksi mutta energiapuu ei kuitenkaan pysty tukin hinnan kanssa kilpailemaan.

  7. Tyypillistä vihermafian lyhytnäköistä propagandaa. Kun ensin politikoidaan turve ulos, poltellaan näihin päiviin asti kivihiiltä ja kun se ei enää Soinninvaaran päiväkotiverukkeillakaan onnistu, hyökätään puun kimppuun. Italian roskanpolttokin taisi mennä häneksi…!

Puukauppa Puukauppa