Entistä painavampia ajokoneita

Usean tonnin lisäpaino mahdollistaa suuremmat puukuormat.

Lisäakselit ja telaratkaisut tuovat ajokoneeseen lisää painoa, mutta mahdollistavat entistä paremmin täysien kuormien ajamisen ilman, että maasto kärsii. (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Lisäakselit ja telaratkaisut tuovat ajokoneeseen lisää painoa, mutta mahdollistavat entistä paremmin täysien kuormien ajamisen ilman, että maasto kärsii. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Viimeisten seitsemän vuoden aikana kuormatraktoreiden keskimääräinen omapaino on noussut lähes kolme tonnia, ilmenee Traficomin rekisteröintitiedoista. Hakkuukoneilla painon kehitys on samansuuntainen.

Painon nousun taustalla on metsäkoneiden tuottavuuden kehittäminen. Kuormatraktori ei pysty ajamaan metsässä nopeammin, joten tuottavuutta on parannettu kuormakokoa kasvattamalla.

”Samaan aikaan kuormatraktoreiden kuormankantokyky suhteessa painoon on hieman huonontunut eli raudan osuus kuormatusta kuormatraktorista on kasvanut”, summaa erikoistutkija Asko Poikela Metsätehosta.

Tämä ei kuitenkaan alenna korjuun tehokkuutta. Päinvastoin järeämmällä koneella kuormankantokyky pystytään hyödyntämään aiempaa paremmin.

Päästöjen vähentäminen lisännyt painoa

Oman lisänsä metsäkoneiden painoon ovat tuoneet vähäpäästöisyysvaateet.

”Päästönormeihin on tullut tiukennuksia ja sitä myötä tekniikka, osien määrä ja paino ovat lisääntyneet”, kertoo Ponsse Oyj:n tuotepäällikkö Juha Haverinen.

Ajourapainaumiin kaluston järeytyminen ei Poikelan mukaan ole vaikuttanut. Konevalmistajat ovat kehittäneet samalla alustarakenteita, kuten lisäakseleita, pidempiä telivaihtoehtoja sekä varanneet tilaa viime vuosina yleistyneille leveille kantaville teloille.

Näiden ratkaisujen ansiosta koneen maaperälle aiheuttama pintapaine on saatu pysymään mahdollisimman pienenä.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 4/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat