Valamon luostari turvautui metsiin

Valamon luostari on ortodoksiperinteen tyyssija, jonka asukkaat ovat sitoutuneet vaatimattomaan elämään. Se on myös suuri metsänomistaja, jonka metsänhoidon periaatteena on viljely ja varjelu.

Metsätilanhoitaja Raimo Asikainen (oik.) tuntee Valamon metsät perusteellisesti. Arkkimandriitta Mikael on luostarin taloudesta vastaava varajohtaja. (Kuva: Matias Honkamaa)

Jossain vaiheessa keväällä 2020 arkkimandriitta Mikael ymmärsi, että kesää ei tulisi. Ei ainakaan sellaista, johon Valamon luostarissa oli totuttu.

Pääsiäinen on ortodoksisen kirkkovuoden suurin juhla. Luostarissa se on vuoden merkittävin aika mutta samalla hetki, jolloin rahakirstun pohja häämöttää ja kesän turistibusseja aletaan odottaa.

Nyt yhtään linja-autoa ei ollut tulossa. Ei yhtäkään ryhmää ravintolan valamolaiseen teepöytään, yöpymään hotelliin tai ostamaan matkamuistokaupasta tuohuksia, ikoneita ja marjaviinejä.

”Olihan se shokki”, isä Mikael sanoo yli vuotta myöhemmin. ”Mutta me suhtaudumme täällä kaikkeen rauhallisesti. Luotamme siihen, että Jumala huolehtii meistä.”

Laatokan yli Heinävedelle

Valamon tuhatvuotisessa historiassa riittää mullistuksia. Laatokan saaressa sijaitsevaan vanhaan Valamon luostariin alkoi tulla turisteja Pietarista 1800-luvun loppupuolella. Tsaariperheellä oli luostarissa oleskeluun jopa oma huoneisto.

Suomen itsenäistymisen jälkeen matkailijat tulivat Suomen suurista kaupungeista. Sodan syttyminen 1939 lopetti matkailun.

Helmikuussa 1940 Valamon asukkaat ja omaisuus – se mitä mukaan mahtui – pakattiin 40 armeijan kuorma-autoon. Evakkoon lähdettiin Laatokan jään yli.

Noin 200 Valamon, Petsamon ja Konevitsan luostareiden munkkia löysi uuden kodin Papinniemen kartanosta Heinävedeltä. Kyse oli taakse jäänyttä Valamoa vaatimattomammasta paikasta.

Matkailijoille ei yksinkertaisesti ollut tilaa saati palveluja. 1940- ja 50-luvuilla Uudessa Valamossa kävi lähinnä pyhiinvaeltajia, jotka toivat mukanaan omat eväät. Sodan jälkeen oli muutenkin niukkaa. Yksin 200 ikääntyneen miehen ruokkiminen säännöstellyissä oloissa vaati ponnistelua.

Luostarilla oli onneksi ollut varoja pankissa. Niiden turvin ostettiin 50 hehtaaria peltoa ja 300 hehtaaria metsää Heinävedeltä.

Koronavuoden hakkuiden suurin yhtenäinen aukko Valamon metsissä on noin kuusi hehtaaria. Säästöpuita on FSC-sertifioinnin vaatima määrä ja ne on sijoitettu ryhmiin aukon laidoille. (Kuva: Matias Honkamaa)

Arkinen saviastia

Metsään Valamon luostari turvasi 80 vuotta myöhemmin kohtaamassaan kriisissä. Jumala – tai kuka lienee – oli osannut kolmisen vuotta aiemmin lähettää veljestön avuksi metsätilanhoitaja Raimo Asikaisen.

”Minä olen luostarin arkinen saviastia”, hän sanoo ja tarkoittaa olevansa luterilainen yrittäjä, jonka työajasta noin kuukausi vuodessa kuluu Valamon asioihin.

”Päätehakkuuta tehtiin kahdeksan hehtaaria ja harvennushakkuuta 42 hehtaaria. Metsistä tuli 300 000 euron nettotulos”, Asikainen kertoo yhden aukon laidassa.

Hakkuu tehtiin viime tammikuussa. Kesällä aukealla törröttää kuusen taimia, joita kuivuus ei näytä vaivanneen.

Kyseessä oli seuraaville viidelle vuodelle suunnitellut hakkuut, jotka piti taloustilanteen vuoksi toteuttaa kerralla. Metsänhoitomielessä se ei ollut katastrofi.

”Kysehän on suunnitelmasta. Suunnitelmia muutetaan omistajan tarpeiden mukaan”, Asikainen sanoo.

Sodan jälkeen luostarin metsiä hakattiin surutta. Myös luostaria koski kansanhuoltovelvollisuus, joten metsistä otettiin reippaalla kädellä polttopuuta ja egyptinparrua. Vuonna 1954 tilatussa metsäsuunnitelmassa keskimääräinen puumäärä hehtaarilla oli vain 92 kuutiota.

Tilanne on noista vuosista parantunut. Luostarin metsiä uudistettiin harsintahakkuiden jäljiltä 1970- ja 80-luvuilla. Metsien keski-ikä on nyt 40–50 vuotta. Puumäärä hehtaarilla on kasvanut 150 kuutioon.

”Tällä kymmenvuotiskaudella se saadaan nostettua 190 kuutioon. Se tarkoittaa, että metsistä saatava nettotulo olisi 100 000 euroa vuodessa”, kertoo Asikainen.

Luostarille se merkitsee vakautta.

”Olemme miettineet korona-aikana sitä, että ei ole hyvä olla niin riippuvainen siitä, että tänne tulee paljon ihmisiä”, sanoo isä Mikael.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2021.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat