”Meillä on hyvä tarina kerrottavana”

Harva ymmärtää, miten hyvin puuntuotanto, ympäristöasiat sekä sosiaaliset ja kulttuuriset näkökohdat metsäalalla yhdistetään, Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä pohtii.

Ilari Pirttilä kaipaa metsäalan vientintään uudenlaista otetta. (Kuva: Seppo Samuli) (Kuvaaja: Seppo Samuli)

1950-luvulla rakennetun kerrostalon oven avaa leveälieriseen huopahattuun sonnustautunut mies. Käsi nousee tervehdykseen.

”Onko jo päätetty, miten nykyisin tervehditään?” hän kysyy.

Suomalainen yhteiskunta on alkanut hiljalleen purkaa koronarajoituksia, ja Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä on ehdottanut, että haastattelu tehdään säätiön tiloissa Länsi-Helsingissä. Tilava neuvotteluhuone mahdollistaa turvavälien pitämisen.

Ulospäin ei arvaa, että ruskeaksi rapattujen seinien sisällä päätetään joka vuosi 1,6 miljoonan euron apurahapotin jakamisesta metsäalalle. Kerrostalo näyttää tavalliselta asuinkerrostalolta, ja sitä se säätiön tiloja lukuun ottamatta onkin.

Pirttilä avaa tummaksi petsatun oven ja astuu sisään kahden hengen toimistoon. Hieman yllättäen eteisessä silmiin pistää ensimmäisenä kassaholvi. Pirttilä kertoo, että tila suunniteltiin alun perin Kansallis-Osake-Pankille. Pankkikonttori päädyttiin kuitenkin sijoittamaan läheiseen ostoskeskukseen, joten kassaholviin talletetaan nyt säätiön kokouspöytäkirjat.

Hyvinvointia metsäalalle

Neuvotteluhuoneen seinältä katsovat säätiön hallituksen jäsenten valokuvat. Tässä huoneessa hallitus päättää vuosittain 13. maaliskuuta, talvisodan päättymispäivänä, mitä hankkeita säätiö rahoittaa.

Tänä vuonna eniten rahaa sai säätiön lanseeraama Metsäalan johtamisakatemia, jonka tavoitteena on lisätä metsäalan ihmisjohtamisen taitoja. Tukea sai myös liuta tutkimushankkeita, joista suuri osa liittyy tavalla tai toisella metsäalan tulevaisuuden haasteisiin, työhyvinvointiin tai ihmisten metsäsuhteisiin. Lisäksi säätiö rahoittaa joka vuosi erilaisia opintomatkoja, työharjoitteluja ja vaihto-opiskeluja.

Kantavana ajatuksena apurahojen myöntämisessä on, että tuetut hankkeet edistävät säätiön tavoitteita: metsäalan kehittämistä ja alalla toimivien ihmisten hyvinvointia.

Pirttilän mielessä nämä kaksi tavoitetta nivoutuvat tiiviisti toisiinsa. Hänen mielestään molempia edistetään kiinnittämällä nykyistä enemmän huomiota ihmiseen ja panostamalla viestintään.

”Metsäala on hyvin insinööritieteinen. Olemme kiinnostuneita moteista, euroista, korjuukustannuksista ja kuljetusmatkoista, vaikka meidän pitäisi olla enemmän kiinnostuneita ihmisistä. Kun ihminen osaa sen, mitä tekee ja kokee tekemänsä tärkeäksi, antaa hän itsestään parasta ja voi työssään hyvin. Se ratkaisee, miten hyvin yritys pärjää.”

Tunnettuudessa petrattavaa

Paitsi työntekijöinä ihmiset ovat Pirttilän mukaan tärkeitä metsäalalle myös esimerkiksi asiakkaina, metsänomistajina ja tavallisina kansalaisina. He määrittelevät omista lähtökohdistaan, miten suhtautuvat alaan.

”Tässä on ehkä metsäalan akilleenkantapää. Metsissä tehtävä työ ja se, miksi metsissä tehdään työtä, tunnetaan kaupungistuneessa yhteiskunnassa huonosti. Sitä, mitä ei tunneta, on vaikea arvostaa.”

Pirttilä arvioi, että harva esimerkiksi ymmärtää, miten taidokkaasti metsäalalla yhdistetään puuntuotanto, ympäristöasiat sekä sosiaaliset ja kulttuuriset näkökohdat.

”Meillä on hyvä tarina kerrottavana. Metsät ovat nostaneet Suomen sivistys- ja hyvinvointivaltioksi, metsäala työllistää ympäri Suomea, metsäalan tuotteilla saadaan arvokasta vientituloa ja puulla voidaan korvata uusiutumattomia materiaaleja. Lisäksi suomalaista metsäosaamista arvostetaan maailmalla laajasti.”

Se, että metsäalalla tehdään hyvää työtä, ei Pirttilän mukaan kuitenkaan riitä. Se pitää myös kertoa.

”Metsäalan arvostuksesta huolehtiminen on yhtä tärkeää kuin metsänhoidosta tai tiestöstä huolehtiminen. Sitä ei kukaan muu tule tekemään toimialan puolesta.”

Metsänomistajat ääneen

Metsäalan viestintään Pirttilä kaipaa uudenlaista otetta. Enää ei riitä, että yritysten johtajat ja viestinnän ammattilaiset puhuvat alan puolesta, vaan ääneen on saatava kaikki 620 000 metsänomistajaa ja 66 000 metsäammattilaista.

”Metsäalalla ajatellaan edelleen usein, että työnantajapuoli on eri veneessä kuin työntekijäpuoli. Todellisuudessa molemmat ovat samassa veneessä ja uhkat veneen ulkopuolella.”

Jos metsäala ei saa yhdistettyä voimiaan, on Pirttilän mukaan uhkana, että metsiin liittyvä päätöksenteko muuttuu yksipuoliseksi ja siten haitalliseksi niin ihmisille kuin ympäristöllekin.

”Meille syntyy joka vuosi uusi ikäluokka. On meidän tehtävämme huolehtia siitä, että he tuntevat metsätalouden peruskysymykset siinä vaiheessa, kun heistä tulee poliitikkoja, opettajia ja toimittajia.”

Metsäpolitiikassa riskinsä

Metsämiesten Säätiö on itsenäinen toimija, joten se pystyy omatoimisesti kohdentamaan rahoitusta sellaisiin kohteisiin, joiden se kokee olevan metsäalalle tärkeitä. Vuonna 2016 säätiö lahjoitti Helsingin yliopistolle kansainvälisen metsäpolitiikan professuurin.

Pirttilä arvioi, että kansainvälisen metsäpolitiikan vaikutus suomalaiseen metsäalaan riippuu tulevaisuudessa paljolti siitä, mihin suuntaan EU koronavirusepidemian jälkeen kehittyy – tuleeko siitä entistä tiiviimpi vai alkaako se rapautua.

Se tosiasia ei kuitenkaan muutu, että Suomi on pieni kansakunta missä tahansa joukossa. Se tarkoittaa Pirttilän mukaan sitä, että aina on olemassa riski, ettei Suomi pääse riittävästi ääneen tai että metsätalouden poikkeuksellisen suurta merkitystä Suomelle ei ymmärretä.

”Minkään muun maan talous ei ole niin riippuvainen metsistä kuin Suomen”, hän selventää.

Haastetta mielikuvitukselle

Metsäalan tulevaisuuden haasteista Pirttilä nostaa esiin työvoimapulan. Puunkorjuun ja metsänhoidon työntekijöistä on paikoin pulaa jo nyt.

”Työvoimapula koskettaa metsäalaa voimakkaammin kuin muita aloja, sillä metsäalan työpaikat sijaitsevat usein muuttotappiokunnissa. Ei ole helppoa löytää työntekijöitä, kun töitä pitäisi olla puolisoillekin.”

Työvoimapulan selättämiseen ei ole helppoja ratkaisuja, joten liikkeellä tulisi olla ajoissa. Pirttilä kehottaa myös käyttämään mielikuvitusta. Itse hän kertoo pohtineensa, lisäisikö metsäalan houkuttelevuutta, jos metsäkoneenkuljettajia alettaisiin kouluttaa pääkaupunkiseudulla, kehä kolmosen tai kehä ykkösen sisäpuolella – siellä, missä nuorisoa riittää.

”Nähtäväksi jäisi, sijoittuisivatko he valmistuttuaan ympäri Suomea vai eivät.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 4/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus