Metsästä kiinnostunut

Petri Kortejärvi jaksaa puhua innostuneesti tutuista käytännön metsäasioista. Mistä into kumpuaa?

Petri Kortejärven sukumetsän suojelualueeksi päätyneellä osalla suuri kuusi on ollut kuolleena jo hyvän tovin. (Kuva: Seppo Samuli)

Petri Kortejärvi ilmoittaa, että kun hänellä on metsäpäivä, metsässä ollaan yleensä pimeän tuloon asti. Kyseessä taitaa olla vihje. Aamupäivän pari ensimmäistä tuntia puiden parissa eteläsuomalaisessa metsässä ovat olleet vasta alkusoittoa.

Ja hyvä niin. Metsän ja innokkaan metsämiehen vuoksi Askolaan Porvoon pohjoispuolelle on tultukin.

Kortejärvi on metsänkävijä vastavahattuja vaelluskenkiä myöten. Hän on pitkän linjan metsäammattilainen ja metsänomistaja, mutta jaksaa yhä puhua innostuneesti monelle metsäihmisille tutuista käytännön perusasioista, kuten juurikäävästä ja säästöpuista.

Askolassa on tarkoitus selvittää, mistä valtava into metsää kohden kumpuaa.

Menneiden metsänkäsittelyiden seuraukset

Ensiksi kuitenkin ajankohtaista metsäasiaa kuusista, jotka kasvavat puulajille liian karuissa olosuhteissa. Siitä Kortejärvellä on runsaasti kokemusta, sillä mäntymaiden kuusettuminen vaivaa noin 400 hehtaarin kotitilan metsiä Askolasta. Hän on tilan metsien hoidossa apuna ja konsulttina veljelleen.

Kyseessä on Kortejärven mukaan melko tyypillinen eteläsuomalainen maa- ja metsätila, jonka historia on keskittynyt peltoviljelyn ympärille ja metsää on hoidettu siinä sivussa. Hakkuita on tehty ensin hevospelillä, myöhemmin traktorilla ja vinssillä.

Aiempien sukupolvien puunkaatotyyli on ollut pääasiassa erilaista ”jatkuvaa harventamista ja väljentämistä”. Lopputulos näkyy metsissä.

Suuri osa varttuneesta puustosta on syntynyt metsiin luontaisesti. Huonokuntoisia kuusikoita on hehtaarikaupalla. Ongelma on tämä:

”Mänty ei ole uudistunut, kuusi on. Mutta kyseessä on männyn kasvupaikka”, Kortejärvi kertoo.

Koska maaperä ei tue kuusten kasvua, puiden kunto on kääntynyt heikoksi ja tuhoriskit ovat nousussa, vaikka kuuset eivät ole vielä alkuunkaan parhaimmissa tukkipuumitoissa.

Alue on hankalaa metsien kasvun kannalta. Savensekaista maata on paikoin vain ohut kerros kallioiden päällä ja puiden juuria sekä tyvitukkeja lahottava juurikääpä on yleinen riesa.

”Tuossakin puut ovat jäkäläpeitteisellä kummulla. Ei kuusi siinä kasva. Minä väitän, että tämä on jatkuvan väljentämisen seurausta. Ja että tällaisia on Etelä-Suomessa paljon enemmän kuin on kuviteltu.”

Karunnäköinen kuusikko männyn maalla.
Karunnäköinen kuusikko männyn maalla. Kuusilla on ikää 50-60 vuotta, mutta parhaista tukkimitoista ollaan yhä kaukana. (Kuva: Seppo Samuli)

Askolan metsissä on saatu aikaan kehityskulku, jossa metsän luontainen uudistaminen ja jatkuva kasvatus eivät enää onnistu. Tai ainakaan se ei ole järkevää, jos paikalla halutaan kasvattaa talouspuustoa.

Kortejärveä tuntuu ärsyttävän, miten puuston jatkuvaa kasvatusta pidetään julkisuudessa osin riskittömänä ja kaiken kattavana ratkaisuna metsätalouden ongelmiin.

”Mänty ja koivu on syytä saada myös uudistumaan. Täällä tilanne on se, että ilman reippaita hakkuita männyt jäävät syntymättä.”

Puulaji kun ei varjossa kasva.

Kasvupaikalle sopivaa puustoa

Askolaa ympäröivän itäisen Uudenmaan hankalat kasvuolosuhteet ovat oma luku sinänsä, mutta viimeaikaisen kuusenistutusbuumin seurauksena puulajia kasvaa liikaa karuilla ja kuivahkoilla mailla myös muualla.

Pääsyinä tilanteeseen ovat kuusen hyvin toimiva istutusketju, jonka avulla taimet lähtevät kasvuun karulla paikalla, ja hirvituhojen pelko. Hirvet eivät syö kuusentaimia toisin kuin karuille maille sopivinta puulajia eli mäntyä.

Nuorissa kuusikoissa lopulliset seuraukset ovat vielä näkemättä, mutta Kortejärven sukumetsän esimerkit eivät lupaa hyvää. Askolassa kärsivien kuusten elämää pitkitetään mahdollisuuksien mukaan, sillä kaikkea ei haluta kaataa ja uudistaa kerralla.

”Jos kirjanpainaja antaa myöten, kuuset yritetään saada lihomaan yhden kahden tukin puiksi”, Kortejärvi sanoo.

Osassa metsää päätepysäkki on jo tullut vastaan. Kallioiselta mäellä kasvanut kuusivoittoinen puusto on kaadettu ja tilalle on istutettu männyntaimia.

”Laaja avohakkuu ei silmää miellytä, mutta tarkoituksena on saada aikaiseksi kasvupaikalle sopiva, hiiltä sitova puusto.”

Tehoa puun tuontantoon sekä suojeluun

Kituvista kuusikoista huolimatta Kortejärven sukumetsissä on paljon hyvää. Päivän metsäretken edetessä vastaan tulee terhakkaasti kasvavia taimikoita, lupaavia nuoria männiköitä ja suojelualueeksi vaihdettu puronvarsilehto.

Petri Kortejärvi harppoo läpi metsäalueita innostuneella otteella. Mistä miehen valtava kiinnostus metsiä kohtaan on peräisin?

Metsäalan opinnot olivat Kortejärven mukaan oiva valinta kotimetsiä koluamaan tottuneelle maatalon pojalle ja osoittivat, että hänellä on silmää teorian­ ja käytännön yhdistämiseen metsissä.

Omaa metsää hän on ostanut 2000-luvulla Keski-Suomesta ja Savosta 100 hehtaarin verran.

”Muutokset metsissä ovat niin hitaita, että tällainen hidasälyisempikin pärjää. Minulla ei ole ongelmia ajaa valoisaan aikaan vaikka 500 kilometriä Suomen teillä metsiä katsellen.”

Puiden väsymättömän tarkkailijan sanoma on, että Suomen metsissä voidaan tehostaa sekä puun tuotantoa että metsien suojelua.

Esimerkiksi itäisellä Uudellamaalla on selvästi nähtävissä metsiä, jotka on avohakattu mutta joita ei ole uudistettu taimia istuttamalla tai siemeniä kylvämällä. Alueille on syntynyt luonnostaan sekalainen puusto, mutta arvokasta tukkipuuta ei tule kasvamaan yhtä paljon kuin, jos asian eteen olisi nähty vaivaa.

Tehokkaiden talousmetsien rinnalla Etelä-Suomeen tarvitaan samanaikaisesti lisää metsien suojelua.

”Metsäalan pitää ryhdistäytyä ja olla aloitteellisempi luontoasioissa. Voitaisiin esimerkiksi lisätä tulen käyttöä ja jättää isompia säästöpuuryhmiä”, Kortejärvi sanoo.

Kehittyminen pitää mielenkiintoa yllä

Askolan retki ei vie tälle kertaa metsänkulkijoita aivan hämärän rajamaille asti, sillä kaksi hiekkatien yli kaatunutta kuusta katkaisee matkanteon viimeisenä vuorossa olleelle metsäkohteelle. Metsissä tosin pysähtyminen tekee välillä hyvää: puuston hidasta muutosta ehtii ajattelemaan.

Suojelualueeksi päätyneeltä sukumetsän osalta Kortejärvi osoittaa lähes 80 senttiä paksun pystyyn kuivaneen kuusen, jonka kuolemaa hän kertoo seuranneensa pelon sekaisin miettein jo nuorena. Turhaan. Alueen suurin puu on yhä pystyssä ja vaikka se kuoli, metsä sen ympärillä ei kuollut.

”Siinä luontoihmiset ovat oikeassa.”

Yksi metsäistä mielenkiintoa ylläpitävä asia on varmasti aktiivinen ajatusten vaihto. Kortejärvi käy metsäkeskustelua tai jopa vääntää metsäaiheista muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Omaa metsäajatteluaan voi kehittää, vaikka Kortejärvi vitsaileekin, että perinteisellä maatalous-metsätiede-taustalla uuden kehittäminen metsäasioissa on lähes mahdotonta.

”Yritän olla avarakatseinen.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 2/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut