”Pitää olla avara mieli”

Metsänomistaja Eeva Karttusen luonteella kehitetään koko ajan uutta, kaunista ja taloudellista.

Eeva Karttusen metsänhoitoura alkoi varovaisesti raivaussahalla. Nyt metsässä menee vapaa-aika ja työt sujuvat moottorisahalla. (Kuvaaja: Johanna Kokkola)

Ilmassa on kihisevää innostusta, lumensekaisesta räntäsateesta huolimatta. Joensuulainen Eeva Karttunen puuhaa tulta kesällä pystytetyn taukotupansa kamiinaan. Ollaan Polvijärvellä, 40 kilometrin päässä Pohjois-Karjalan pääkaupungista, keskellä Karttusen 32-hehtaarista perintömetsätilaa.

Kaivosyhtiö Boliden Kylylahti Oy:n talouspäällikkönä päivätyötään tekevä Karttunen sanoo suorastaan rakastavansa metsätöitä, sillä siinä näkee heti työnsä tuloksen.

”On mielekästä tekemistä, saa olla raikkaassa ulkoilmassa ja kunto kohoaa. Tämä on aivan mahtavaa vastapainoa toimistotyölle”, Karttunen luettelee.

Tekemisen riemu on vain lisääntynyt sen viisivuotisen jakson aikana, jolloin Karttunen on yhdessä Antti-poikansa kanssa hoitanut suvulleen pitkään kuulunutta tilaa.

”Aloitin raivaussahalla, ja kun vastaan tuli kuvioita, joihin raivaussaha ei enää tehonnut, ostin pienen 32-kuutiosenttisen sahan ja opettelin käyttämään sitä”, Karttunen kertaa metsätyöhistoriansa alkua.

Pikkusahalla tehtiin jonkin aikaa töitä, kunnes huomattiin, että tehoa ei ole riittävästi. Antti neuvoi äitiään ostamaan kunnon sahan, ammattilais-Husqvarnan.

”Nyt riittää tehot.”

Eikä tässä vielä kaikki: settiin kuuluvat myös turvavarusteet, Stihl-saha ohjurin kera lankun tekoa varten sekä mönkijä tukki-, maansiirto- ja juontokärryineen.

Äkkiseltään luulisi, että varustehankinnoissa Karttuselta on lähtenyt homma viiltosuojakäsineistä, mutta ei:

”Kunnon välineillä työ on paljon tehokkaampaa ja mielekkäämpää. Ihan turha on leikkiä huonoilla vehkeillä.”

Metsät hyvään hoitoon

Metsätöitä ei kukaan muukaan ollut hyvään toviin tehnyt siinä vaiheessa, kun Karttunen sai tilan itselleen isänsä testamenttaamana.

Aluksi metsätila oli Karttusen veljen ja isän yhteisomistuksessa, mutta veli kuoli, ja Karttusen isä ei ikänsä vuoksi enää jaksanut tehdä metsätöitä. Tilanhoito oli monen vuoden ajan enemmän tai vähemmän herrassaan.

Vihdoin Karttusta, tarkkaa talousihmistä, alkoi tilanne sylettää.

”Sanoin isälle, että säälittää, jos omaisuus menee piloille, kun metsää ei hoideta aktiivisesti ja suunnitelmallisesti.”

Sanat muuttuivat lihaksi, kun Karttunen päätti itse tarttua raivaussahaan ja opetella metsätöiden tekoon. Isä pisti merkille tyttärensä ahkeroinnin.

”Pari kuukautta ennen kuolemaansa isä sanoi haluavansa jättää tilan minulle, että saan siitä myös hyödyn itselleni.”

Karttuselle on ollut tärkeää, että hänen oma poikansa Antti lähti täydestä sydämestään mukaan metsänhoitoon.

”Kyllä nuoret saa kiinnostumaan, kun heidän mielipiteitään kuunnellaan ja heidät otetaan aidosti mukaan päätöksentekoon. Minusta on ihanaa, kun Antti puhuu meidän metsästä.”

Jatkuvaa kasvatusta

Kävelykierros Karttusen metsässä paljastaa työmaan laajuuden. Puustosta puolet on kuusta ja puolet mäntyä, jälkimmäistä on tilan emännän mielestä aikoinaan viljelty liikaakin, jopa väkisin.

”Maaperä on liian ravinteikasta männylle, se kasvaa liian oksaiseksi. Katso nyt, tuollaista paksuoksaista mäntyä, siitä ei ole kuin puuhevosen persereiäksi”, Karttunen ensin tuhahtaa ja sitten jo nauraa päälle. Osuva sanonta on kuulemma peräisin Savonlinnasta, missä Antti-poika opiskeli metsäalaa ja biotaloutta.

Nyt Karttunen on raivaamalla pelastanut vajaan neljän hehtaarin suuruista kuviota jatkuvalle kasvatukselle. Jopa neljän tuppaissa kasvavat oksaiset männyt ovat saaneet kyytiä virkeänä ojentelevan kuusikon tieltä.

Miksi jatkuvan kasvatuksen kokeilu?

”Kuvio olisi ollut täysin piloilla, mutta jatkuvalla kasvatuksella tästä saa vielä jotain aikaiseksi. Jatkuvaa kasvatusta kokeillaan myös hirvituhojen ehkäisemiseksi ja hiilinielujen kasvattamiseksi.”

Ryteikköisen männikön raivaamisessa Karttusen aika kuluu sen miettimiseen, mikä puu otetaan ja mikä jätetään.

”Katselen, onko latva terve tai ovatko hirvet rouhaisseet runkoa. Olen myös karsinut oman silmän mukaan, sillä rakastan kaikkea kaunista ja minusta myös metsän pitää olla kaunis.”

Työtä riittää myös aikoinaan täysin epäonnistuneessa männikössä, josta männyt ovat hävinneet kokonaan ja tilalle kasvaneiden kuusten päältä pitäisi kaataa rauduskoivut pois. Vielä olisi uudistuskypsää kuusikkoa, hirviltä varjeltavaa männyn- ja lehtikuusentaimikkoa sekä erilaisia harvennusta kaipaavia kuvioita.

Harvennuspuun Karttunen käyttää talon lämmitykseen, sillä kuitupuun hinta on surkea.

”Kuitupuusta saatavalla rahalla ei osteta vastaavaa määrää lämpöenergiaa Antin ja minun taloihin.”

Visiona terveysmetsä

Taukotupa on ehtinyt jo lämmetä 21-asteiseksi, ja metsäreissun jälkeen siellä on mukava jatkaa juttua, jota Karttusella riittää.

Yksi hänen haaveistaan on terveysmetsä. Karttunen on mitannut ja huomannut, kuinka metsässä oleilu ja työskentely laskee verenpainetta ja vaikuttaa muutenkin suotuisasti.

Hän visioi, että jossain vaiheessa hänen metsäänsä voisi rakentaa polkuja, joita voisi vuokrata terveys- ja terapiakäyttöön. Yhteistyökumppaneikseen hän kaavailee esimerkiksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaa sekä Karelia-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveyspuolta.

”Kiinnostaa kokeilla, mitä terveysmetsä vaatii ja millaista siellä pitää olla.”

Karttunen kertoo, että uusien asioiden kokeilu ja kehittely on osa hänen luonnettaan.

”Minun pitää koko ajan katsoa eteenpäin. En näe mitään vastakohtaa metsän luonto-, talous- ja terveysarvoilla. Pitää vaan olla avara mieli.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 8/2017

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat