Villan veroinen lämmittäjä

Hämähäkin tapa kehrätä seittiä antoi Juha Salmelalle idean puukuitulangasta.

Spinnovan teknologiajohtajan ja puukuitulangan isän Juha Salmelan tavoitteena on muuttaa tekstiiliteollisuutta ympäristöystävällisempään suuntaan. Selluloosasta valmistuva langan raaka-aine syntyy ilman liuottimia ja kemikaaleja. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Kun Oxfordin yliopistossa luennoinut maailman johtava hämähäkkiasiantuntija kysyi: ”Mitä yhteistä on hämähäkin seitin raaka-aineella ja nanoselluloosalla”, Juha Salmelalla välähti. Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä paperinvalmistusta tutkinut tutkimustiimin vetäjä sai luentoa kuunnellessaan idean puukuidusta valmistettavasta langasta. Elettiin elokuuta 2009.

Kyseessä oli uusi maailman luokan innovaatio.

”Ideassa yhdistyy meidän paperin valmistuksen osaaminen, nanoselluloosaosaaminen sekä se, miten hämähäkki kehrää langan”, Salmela kertoo.

Keksinnön kokeilu ja kehittäminen aloitettiin VTT:llävälittömästi. Alusta asti tavoitteena oli luoda puukuiduista puuvillan, joissain sovelluksissa jopa polyesterin, korvaava tuote.

Idea ei edennyt riittävän nopeasti VTT:llä, joten tutkimusalueen johtaja Janne Poranen houkutteli Salmelan luomaan kanssaan oman yrityksen. Spinnova perustettiin vuoden 2014 lopussa ja ensimmäinen pilottilaitos aloitti toimintansa Jyväskylässä vuoden 2015 alussa. Nyt viisi vuotta ja kolme pilottitehdasta myöhemmin toiminta on lähellä kaupallistumista.

”Tällä hetkellä keskustellaan ja suunnitellaan, kuinka monta tonnia tehdas tuottaa sekä minne se sijoitetaan”, Spinnovan teknologiajohtajana työskentelevä Salmela sanoo.

Lankaa ilman kemikaaleja

Spinnovan menetelmä valmistaa puukuiduista lankaa on ainutlaatuinen. Raaka-aineena toimii paperin valmistuksessa käytettävä sellu, joka jauhetaan mekaanisesti veden seassa ohuiksi pitkiksi kuiduiksi eli mikrofibrilliselluloosaksi. Prosessissa ei tarvita lainkaan kemikaaleja, ainoastaan vettä ja energiaa.

Mikrofibrilleiksi pilkottu selluloosa muutetaan sellaiseen muotoon, että se saadaan työnnettyä hyvin pienten suuttimien läpi.

”Meidän hämähäkki on se suutin”, Salmela selventää.

Juuri kuitujen virtauttamisessa suutinten läpi piilee Spinnovan osaamisen ja patentoidun teknologian ydin.

Suuttimesta ulos tulleet kuidut kuivataan ja lähetetään yleensä Italiaan, jossa ne kehrätään langaksi. Lankaa pystytään valmistamaan hyvin monenlaisista kuiduista. Spinnova on käyttänyt koivua, mäntyä, kuusta ja eukalyptusta, jopa olkea ja ruohoa.

Muistuttaa puuvillaa

Mikrofibrillit, joista lanka ja myös puu itsessään koostuvat, antavat langalle ominaisuuksia, joita muilla langoilla ei ole. Mikrofibrillit ovat vahvoja ja niiden mekaaniset omaisuudet ovat terästä paremmat. Tämä mahdollistaa lujien lankojen valmistuksen. Myös esimerkiksi kierrätettävyys ja biohajoavuus ovat omaa luokkaansa.

”Todella yllättävä asia meille oli se, että lämmöneristävyys on juuri sama kuin lampaanvillalla”, Salmela kertoo.

Samanlaisia lujuus- ja venymisominaisuuksia kuin öljypohjaisilla kuiduilla ei puukuidusta valmistetulla langalla vielä ole. Sen sijaan puukuidusta valmistettu tekstiili muistuttaa ja tuntuu erehdyttävästi puuvillalta tai pellavalta, ja siihen on pyrittykin.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 2/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut