Yhteismetsäosuuksien kauppa käy

Perheyhteismetsiä perustetaan, mutta tulevaisuudessa nähdään myös niiden fuusioita, yhteismetsien kattojärjestön puheenjohtaja uskoo.

Jarmo Poutiainen Lahdesta on ollut yhteismetsän osakas 1980-luvun alkupuolelta saakka. (Kuvaaja: Jani Mahkonen)

Suomen yhteismetsät ry:n puheenjohtaja Jarmo Poutiaisen mukaan yhteismetsäosuuksien kauppa on vilkastunut.

”Osuuksia on myytävänä netin markkinapaikoilla ja ostajia on jonoksi.”

Vaikka yksittäisen osuuden arvo voi olla hyvinkin pieni, niin yhteismetsä on voinut säätää myytävien osuuksien määrälle minimikoon. Käytännössä se on johtanut siihen, että pienet osuudet vaihtavat omistajaa perinnönjakojen kautta tai yhteismetsä lunastaa ne pois.

Toinen vaikutus on, että vapailta markkinoilta yhteismetsäosuuksia harvoin saa alle 50 000 euron, mikä rajaa ostajia.

”Silti metsästysoikeuksilla on enenevässä määrin merkitystä. Pohjoisessa etenkin, mutta kulttuuri alkaa levitä myös Etelä-Suomeen.”

Fuusioita vielä nähdään

Suurin osa perustettavista yhteismetsistä on perheyhteismetsiä, mikä on nuori ilmiö. Niihin liittyy kaunis ajatus, että metsä yhdistää ja touhu jatkuu perustajan viitoittamalla tavalla.

Jos osuudestaan haluaa luopua, niin osakaskunnalla on etuosto-oikeus, mutta muuten perheyhteismetsien osuuksia voi periaatteessa myydä suvun ulkopuolelle. Käytännössä sukupaineet rajoittavat kaupankäyntiä eikä osuuksista välttämättä haeta aitoa markkinahintaa.

Jos suvun siteen heikkenevät, niin koko perheyhteismetsän tunnetason ideakin hämärtyy. Perheyhteismetsien fuusioista puhutaan, mutta vielä sellaista kehitystä ei ole näkynyt.

”Se on ihan varmasti tulevaisuutta. Pienissä yhteismetsissä byrokratia voi alkuinnostuksen jälkeen tuntua raskaalta.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 6/2019.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus