Metsänomistajan huono omatunto

Voisikohan avohakkuun hoitaa toisinkin?

Lenkkeilen ympäri vuoden pari kertaa päivässä kaupunkikodin lähimetsissä. Pimeällä otsalampun valossa. Kuulaan lauantain pitkän päivälenkin päätin suunnata kohti lempi paikkaani. Tukevaa kuusikkoa, jossa neulas peitteisiä polkuja pääsee pitkälle. Peikkometsä, jossa kivet ovat peittyneet sammaleisiin. Viimeksi lenkkeilin sillä suunnalla viikko sitten. Hämmennyin omaa reaktiotani avohakkuusta, joka oli tehty viimeisen vierailuni jälkeen. Tippa linssissä jähmetyin paikalleni ihmettelemään mitä täällä on tapahtunut.

Olin jotenki todella järkyttynyt tästä päivittäisen maisemani äkillisestä muutoksesta. Sekä ristiriidasta metsänomistajan ja polkujen tallaajan ajatusten välillä. Bioaika-rekassa  vierraillessa tuli todella tulevaisuuden toiveikas ja ylpeä metsänomistaja fiilis. Nyt taas avohakkuun äärellä toivoton ja surullinen. Mieleeni tuli ystäväni kommentit siitä kuinka “lapsuus maisemani on pilattu” avohakkuun myötä. Miten kovasti kiinnymmekään metsään ja miten tärkeä asia siitä itselle muodostuu! Tajusin hyvin konkreettisesti, että omat metsänomistajan ratkaisuni vaikuttavat niin positiivisesti kuin negatiivisesti muihin ihmisiin.

 

 

Ajatukset olivat niin ristiriitaisia, että minun oli pakko jakaa päällimmäiset fiilikset naismetsänomistajien LadyForest Facebook -ryhmään. Onko metsänomistajalla jatkuvasti huono omatunto? Sainkin nopeasti vastauksia ja olo helpottui kun sai jaettua omaa hämmennystä.

“On se jännä miten mieli kiintyy maisemaan, tuttuihin puihin ja muotoihin. Mutta sitten taas toisaalta tietää, että näin meillä metsät uudistuu ja siitä saadaan taloudellinen hyöty, työtä ja tuotteita. Kyllä kuitenkin tunnen ylpeyttä suomalaisesta metsä- ja puuosaamisesta.”

“Mulle tuollainen aukko mahdollisti sen, että minusta tuli metsänomistaja, että sain verot maksettua. Aukon puut oli kauttaaltaan vanhoja ja “korjuukypsiä”. Juuri tuolla toisella harvennushakkuupalstalla rämpiessäni mietin miten luonto antaa anteeksi ja unohtaa, metsäkoneen jälkiä ei toisen kesän jälkeen juuri enää erottanut.”

“Mietin mettäautotietä kulkiessani ja lasteni kanssa yhdessä istuttamiamme taimia katsellessani, että ehkä siihen tulee uusi satumetsä lasteni lapsenlapsille – ja se ajatus on jotenkin lohduttava.”

“Samoin, rahaakin piti saada, mutta sydämeen sattuu edelleen se aukko, jossa kyllä kuusen taimet hyvin kasvavat. Vadelmiakin on saatu useampana vuonna…”

 

Itse olen tehnyt myös pari avohakkuuta omaan perämetsään, jotta sai hankintakuluja katettua. Kyllä tässä kuitenkin vahvemmin nousee pintaan ajatus voisiko asian hoitaa toisinkin.

Mitä mieltä sinä olet?

 

Lämpimin syysterveisin,
Johanna ja Ekku

Kirjoittaja on uusi metsänomistaja

Kommentit (1)

  1. Vanhan kuusikon uudistamisessa ei kovin paljon toimiviamenetelmävaihto-ehtoja yleensä ole.
    Kaistalehakkuu ja suojuspuuhakkuu luontaisia menetelmiä. Mutta suojuspuuhakkuu vaatii sopivan sekapuuston ja aiemmin tehdyn väljennyksen onnistuakseen.
    Kaistalehakkuuta näyttää ainakin kuvan mukaan käytetyn, kun aukko on siinä kapea ja pitkä.
    Pienaukkohakkuu aiheuttaa päätehakkuukuusikossa herkästi tuulituhoja reunametsissä, joten se ei ole kovin suositeltava menetelmä,
    mutta yksi vaihtoehto kuitenkin.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat