Keskustelut Tekniikka Husgvarna 550 XPG MARK2 jumissa

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 226)
  • Husgvarna 550 XPG MARK2 jumissa

    Ostin joulukuun loppupuolella otsikon mukaisen sahan. Olen tehnyt sillä hakkuutöitä 20 ja puoli päivää. Saha on toiminut tähän päivään asti moitteettomasti, myös kovilla pakkasilla. Ei ole ollut mitään käyntiongelmia. Tänään tilanne kuitenkin muuttui kerralla. Olin sahannut neljä tankillista , tankkasin ja viilasin sahan ja pidin ruokatauon. Ennen taukoa tankki oli loppunut kesken karsinnan. Menin siis samalle puulle ja nykäisin sahan käyntiin, lähti pyörimään normaalisti. Olin sahaamassa toista paksua oksaa, kun saha sammui. Yritin tietysti käynnistää uudelleen, mutta käynnistinnaru ei tullut nykäyksessä kuin parikymmentä senttiä ulos, saha oli täysin jumissa. Koitin vielä varovasti vauhtipyörästä ja ei liikkunut siitäkään. Moottori on siis leikannut kiinni. Vein sahan illalla takuukorjaamoon. Nyt odotellaan mitä ilmenee ja milloin. Onkohan savotta tehty varasahoilla, ennen kuin tuota työmaata varten ostettu saha palaa huollosta?

  • Metsänmies

    On pojilla selityksiä tuohon pikeentymiseen. Jos nuo pitäisivät paikkansa, olisi minulla aina viikon välein pikeentynyt uudesta sahasta männänrenkaat. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ,jne. Olisi siinä ollut ihmettelemistä. Olen käyttänyt aina kunnon öljyjä, enkä ole ollut myöskään nuuka käyttämään kaasuliipasinta. Eräs pienkonekorjaaja epäili, että männänrengas on ollut jo alkujaan osittain jumissa. Käytön aikana tuohon olisi niittautunut öljyä, joka ei ole palanut sylinterin ja männän välissä. kuitenkin kuumentunut ja pikeentynyt. Viikossa tavaraa on kertynyt jo riittävästi, että rengas on jäänyt kokonaan uran pohjaan. Mielestäni selitys kuulosti varsin uskottavalta.

     

     

    Pavekka

    On se noinkin. Tosin vaikea sanoa varmasti tarinoiden varassa ollaan, jotain yksityiskohtia voi puuttua. Esim. Kone ei käy kunnolla tai ollenkaan jos rengas on edes osittain jumissa. Ei se pääse karstaa kasvattamaan. Eikä sitä öljyä normaalisti niin paljon koneessa ole että kerääntyisi ongelmaksi. Jos männässä olisi väärä toleranssi eli ahdas rengasura se olisi mitattavissa ja se olisi tehnyt luultavasti saman siinä kaverin koneessa. Muutama jumittunut rengas ollut. Pari oli saanut vettä ja aikaa, yhtä ajettu perämoottoriöljyllä ja yhtä halvalla öljyllä ja luultavasti pienillä kierroksilla terää painaen.  Vaikea tapaus.

    Metsuri motokuski

    Tuo on ihan uskottava selitys. Joskus kun lapsilla oli mopoja ja niitä viriteltiin tuli ostettuja sellaisia mäntiä että joissakin männänrenkaan ura oli liian tiukka. Nämä olivat poikkeuksellisesti taiwanilaisia top ten mäntiä. Niissä oli se ongelma että tiukka ura esti renkaan tiivistymisen kunnolla. Tuli ohivirtausta ja renkaat jumittuivat.

    Ne yleensä huomasi kun konetta kasasi. Hieman vesihiomapaperilla uraa avasi niin homma toimi. Voipi olla että tuolla kokoonpanossa ei paljoa katella. Kunhan kasaan lyödään.

    jees h-valta

    Kaikesta huolimatta öljyä kannattaa mieluummin laittaa vain korkeintaan se kaksi prosenttisella seoksella. Kaikki siitä tuhdimmaksi on liikaa ja karstoittaa konetta. Minä olen aina ajanut halvimmalla marketöljyllä eli Polaria tai jotain sinnepäin. Silti siitä syystä ei yksikään kone ole vielä jumittanut ja on sietänyt ajaa tunteja aivan tolkuttomat määrät. Jopa tämä viimeinen joka putosi kierroksilta vesiojaan kun itse horjahdin ja oli pakko ottaa tukea kuusen oksista tai olisin uinut itse. Kun saha oli veden alla sammunut se oli tietenkin jumissa kuin vanha Vammalan pihakaivo-nirapumppu. Kun annoin hetken jäähtyä aloin varovasti nitkuttaa koneeseen liikettä. Hetken päästä alkoi sietää täyden vedon. Muutama veto ja kone kävi jälleen. Stihlin 201:en käy edelleen. Mitään en aukonut enkä ole pidellyt sen jälkeenkään. Sillä on sahattu tuon uimisen jälkeenkin jo vuosia eikä mitään ongelmaa. Puristuksetkin edelleen varsin terhakat.

    Nimetön

    Jeeselle vaan ettei tuolla 15 kertaa kuullulla polttomoottorisahan veteen upottamisella ole sahan kestävyyden ja toimintavarmuuden kans mitään tekemistä. Moottorisahan sähköjärjestelmä sietää aivan vapaasti kosteutta mutta vain ilma ja happi puuttuu veden alla ettei saha käy. Sytytystulppa saattaa kastua pitempiaikasessa uittamisessa jonka vuoksi joutuu jonku ylimääräsen nykäsyn tekeen.

    Mettämakuri

    Huonon öljyn huomaa heti hajusta kun käynnistää sahan, jonkun kerran joutunut mineraali pohjaista  käyttämään kun kyliltä oli synteettinen päässyt loppumaan.

    Jätkä

    Kun moottori imaisee vettä, niin ei se enää vetelemällä lähde pyörimään. Kyllä tulppa on irroitettava ja lypsettävä vesi pois koneesta, sitä on myös kampikammio täynnä.

    Pojat tykkäsivät urheilla syysjäillä mopoillansa ja aina joskus mopo mulahti. Jos se sattui kovilla kierroksilla, meni vähintään kampiakseli uusiksi. Pysähdys liian äkkinäinen, vesi ei anna periksi yhtään.

    Joskus aikoinaan talven tukkisavotalla saha oli jo hieman suttuinen ja mietin, miten sylinterin saisi kätevästi puhtaaksi öljyisestä puun pölystä. Sitten tuli mieleen valurautaisen paistinpannun puhdistaminen kuumentamalla je vettä pannulle – tekniikalla. Siispä kone sahattiin kuumaksi ja sen annettiin imeä vettä lätäköstä käynnistinlaitteen kautta. Kaasua suht reippaasti, ettei sammu ja niinhän vesi lensi ripojen välistä sinne kytkimen puoleiselle sivulle.

    Paikat puhdistui hyvin ja kevätkelit saivat tulla ja lämmittää.

    Nimetön

    Jeesen sahassa aina niin likanen ilmanpuhdistin ettei se tyhjäkäynnillä vedä vettä läpi.

    Ite olen perusteellisemman puhdistuksen sahalle tehnyt, koteloita auki ja pesu letkulla kuumaa vettä ruutaamalla.

    arto arto

    Työkaverin 201 tilhi tippui tyhjäkäynnillä vesiojaan sammui eikä enää saanut käyntiin. Vei huoltoon oli takuu. Tutkivat oli syttyy boksi mennyt. Huolto sanonut että vetännä oikosulkuun.  Siksi mennyt.

    Pavekka

    Ne on huolto hommat välillä mekaniikan lisäksi sielunhoitoa. Pitää olla hyviä tarinoita takataskussa valmiina.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 226)