Jatkuva kasvatus käytännössä.

Jovain…”Ei oikein riitä ymmärrystä, miksi haetaan tamppausta (työtä) vapaaehtoisesti ja ylimääräisiä kustannuksia rasitteeksi vuosikymmeniksi ja ei nähdä sen arvottoman metsän arvoa..”

Jos viitsisit ymmärryksellä lukea metsänhoitomenetelmien perustelut eri tilanteisin, tuo Perkon heikkona hetkenä keksimän tamppauksenkin hokeminen loppuisi. Mikäli leimikkoa valmistellaan oikein ja korjuun jälkeen muokkaus-, ja uudistustyöt suoritaan ripeästi, se ei kerkeä heinittyä noin luulottelun pahaksi.

On tainnutkin käydä niin, että mainitut ukkelit ovat toistuvasti rypeneet heinikoissa tampaten kaulaansa myöten. Painajainen ei näköjään hellitä ikinä…  🙂

Mikäli leimikkoa valmistellaan oikein ja korjuun jälkeen muokkaus-, ja uudistustyöt suoritaan ripeästi, se ei kerkeä heinittyä noin luulottelun pahaksi. 

Juuri noin.  Täystiheän kuusikon hakkuun jälkeen tehty mätästys ja nopea istutus johtaa siihen, ettei heinä ennätä kasvaa kuusia haittaavasti.  Ovat kuusivuotiaina keskimäärin puolitoistametrisiä.  On tullut kokeiltua muutama kymmenen hehtaaria.  Jos metsä on harvaa, niin se heinikkö odottaa hakkuuta päästäkseen vauhtiin.  Silloin taimet ovat ongelmissa.

Perko. Tuo kuulostaa erittäin uskottavalta – teoriassa. Jos saataisiin pöytään myös kuvat ja mittaustulokset muutamalta ajankohdalta ennen hakkuuta ja hakkuun jälkeen, uskottavuus tällä palstalla kohoaisi huimasti.

Vai käykö sittenkin usein samoin kuin Olli Heikinheimon mittaamissa metsiköissä, että puustopääoma alenee hakkuusta toiseen, eikä tuloksia kehtaakaan julkisesti esittää? (sit. Peitsa Mikola: Harsintametsätalous)

Jovain kertoi tuolla edellä että vajaatuottoisesta metsästä tehtiin tuottava kunnostushakkauksella. Itse opponoin vastaan, että yleensä tuo temppu ei onnistu. Kokeilisin tuota vain ylitiheässä lehtipuuvitelikossa tai valmiiksi erirakenteisessa metsässä, mutta niissäkin onnistuminen on epävarmaa.

Kustannuslaskentaa kannattaa opetella  , jos aikoo puolustaa esim. jk:a sen paremman tuottavuuden vuoksi.  Ihan ok menetelmä, mutta vain  jos tapahtuu juuri sille menetelmälle sopivassa kohteessa (esim. puistometsät, valmis alikasvos ja oikeat kasvupaikat jne) ja luonnon olosuhteet (korjuun / tuholais- ym. tuhojen kannalta) on myös sopivat.

Useimmat ei osaa esim. laskea päätehakkuun tulojen eroja ja korjuukulujen vaikutusta kannattavuuteen , kun tehdään avohakkuu tai  sitten jk-hakkuu.  Uudistuskuluja voidaan usein pienentää esim. luont. uudistumista hyödyntämällä. Puiden kasvua nopeuttaa sopivalla maankäsittelyllä ja jalostustaimilla.

Nopea uudistamisen edut avohakkuun jälkeen ovat päivänselviä.

Pidän Gla arveluttavana yliopistojen huippututkijoiden vetämistä puskista kölin alta  peruskoulun oppimäärän perusteella. Silti rohkenen näin  arvella, vaikka en ole peruskoulua käynytkään.

Mehtäukko perustaa näkemyksensä aivan oikein aiemmin tutkittuun tietoon. Tutkimuksen lähtökohta vain on aiemmin ollut puuntuotos, eikä kannattavuus.  Valtavasti on tutkittu puuntuotosta runkolukujen funktiona jne. Kuten Tahvonenkin toteaa: ”Me saamme kyllä tuloksen, että puuntuotos on korkeampi jaksollisessa kasvatuksessa. Pukkala on senkin suhteen kriittisempi, jaksollisessa pitkän tuottamattioman vaiheen johdosta. Jos katsoo koron olevan nolla, kuten Timppa asian ymmärtää, niin siinä tapauksessa puuntuotos onkin aivan perustellusti kannattavuuden synonyymi – mutta ei positiivisilla koroilla. Alaharvennuskin on toki kiistatta palvellut puuntuotosta ja kannattavuuttakin, jos korko on nolla. Jos taas korko (vastaavalla riskillä muualat saatava tuotto) on korkea, jatkuvan kasvatuksen taloudellinen paremmuus on siitä vääjäämätön seuraus.

Koko ristiiriita kulminoituu siihen, otetaanko muualata vastaavalla riskillä saatava tuotto huomioon vaiko ei. Eli jos katsotaan tuottoa pääomalle saatavan ainoastaan metsästä, niin siitä seuraa pyrkimys puutuotoksen maksimointiin ja tämä on ollut aiempien lakienkin lähtökohta.

Olen moneen kertaan pohtinut mistä kumpuaa kaikki se vähänkin jatkuvaan kasvatukseen viittaavan jyrkkä vastustus. Rane tuolla edellä kerookin yhden syyn. Eli pelon siitä, että avokakkuut kielletään, joka olisi eittämättä yhtä huono asia kuin aikanaan jatkuvan kasvatuksen kieltäminen.

Olin joskus parikymppisenä itsekin, nuorena ja kokemattomana, työssä neuvontatehtävässä. (ei metsäalalla) Muistan aina isäni kommentin: ”Neuvojia pitää kyllä kuunnella, mutta neuvoista pitää osata ottaa se hyvä ja oikea ja loput jättää.” Kun ajattelen omaa tarinaani metsissä, niin kuinka erinomainen nuo neuvo on ollutkaan.

Niinkuin  suuresti kunnioittamani Tauno Matomaki itse asiassa kuuluna jaksossa toteaa, että asiat pitää käydä omassakin päässä.