Keskustelut Metsänomistus Kuntalaisaloite kunnallisen metsätyöryhmän perustamiseksi

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 219)
  • Kuntalaisaloite kunnallisen metsätyöryhmän perustamiseksi

    Kuntalaisaloite

    Asia: kunnallisen metsätyöryhmän perustaminen

    Kuusamon historia jo yli 100 vuoden ajalta osoittaa aukottomasti sen, että aina savotoiden ollessa käynnissä omalla paikkakunnalla, ovat talouselämä, työllisyys ja yleinen hyvinvointi eläneet kukoistuskauttaan siten, että myös kunnan voimavaroihin on saatu verotulolisäystä ja köyhäinhoitokulut ovat laskeneet.
    Lisäksi Kuusamon metsät ovat aivoa laajamittainen tuotantokoneisto, mikä meillä on koko ajan ollut olemassa. Metsän tuottoa on kuitenkin pystytty korjaamaan talteen vajaatehoisesti sen tuottoon nähden.
    Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaan ja maakunnallisen metsäneuvoston luonnostelun pohjalta aloitettu Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelman vuosille 2016 – 2020 valmistelu, on saatettu hiljattain tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan liitolle. Uusi metsäohjelma lähtee maakunnan puuvarojen hakkuumäärän nostamisesta suurimman kestävän hakkuumahdollisuuden tasolle eli kaikki puutavaralajit huomioon ottaen puunkorjuun lähes kaksinkertaistamisesta nykytasosta.
    On sanomattakin selvää, että tämä vaatii asiaan paneutumista myös kuntatasolla ja sel-laisten tukitoimien käyttöönottamista, että tässä kunnianhimoisessa, mutta välttämättö-mässä tavoitteessa on mahdollista myös onnistua.
    Metsien käyttöä on syytä tehostaa siksikin, että maanomistusta karkaa koko ajan perinnönjakojen ja kiinteistökauppojen johdosta ulkokuusamolaiseen omistukseen. Pelkästään Kuusamon aluetalouden kannalta tarkasteltuna sellainen metsänhoito, missä puunmyyjä asuu metsän sijaintikunnassa, käyttää metsätulonsa omalla paikkakunnalla tai sijoittaa ne omalle paikkakunnalle käyttäen metsänhoito- ja viljelyketjuissa oman paikkakunnan työvoimaa ja sen metsäalan yritysten palveluja, on kuntataloudellekin tuottoisin.

  • jees h-valta

    Miten puunmyyjä voi luottaa tuollaiseen välittäjään jos ensin luvataan plustuloutusta ja sitten ei tulekkaan?
    Suora kauppa toimii niin että kaikki on paperilla ja mitään epämääräistä suullista ei kaupassa kulje. Yksikköhinnat sovitaan ja aivan sama kuinka paljon perseelleen menee yhtiölle mutta se tilitetään mitä on luvattu niin yksikköhinnoissa kuin moton mittaamissa kuutioissakin. Aika hunoa kaupallista tulevaisuutta mhy:lle lupailee tuollainen toiminta.

    suorittava porras suorittava porras

    Turhaa siinä Mhy:tä moititte . Motoraivuu maksaa ja lasku on mennyt kerrankin oikeaan osoitteeseen . Mhy on varsin usein joutunut korjaamaan kaikkein surkeimmat kohteet . Maastullin toimittajienkin olisi syytä perehtyä tarkemmin uutisessa esiintyvän tapauksen lähtötilanteeseen . Ei riitä , että laskee odotuksissaan pettyneen kokemattoman metsänomistajan vuodatukset maailmalle
    sellaisenaan .

    Visakallo Visakallo

    Vaikuttaa tosiaan vähän siltä, että hakkuukohde on ollut sellainen, ettei sitä yhtiöt olisi edes ostaneet.
    Ehkä juttu tarkentuu myöhemmin.

    Rane

    Niin,kyseessä oli yleisönosaston mielipidekirjoitus.Omalla nimellä.
    Miten sitä olisi pitänyt käsitellä?

    suorittava porras suorittava porras

    Kirjoitus olisi pitänyt jättää sinne yleisönosastoon eikä uutisoida siitä sen kummemmin yleisesti .

    Lähtötilanne on voinut olla jopa tämä :
    ”Joo, 1000 m3 energiapuuta, poistuma 40 m3/ha, kokonaispinta-ala n 25 ha. Puuston järeys todennäköisesti 30-40 litraa. Elikkä kohde totaalisesti riukuuntunut umpeenkasvanut turelikko joka vaatii välitöntä kunnostusta. Raivuu olisi tietenkin järkevin toimenpide, mutta kun se maksaa tuollaisessa kohteessa vähintään 500 euroa hehtaarille. Tulee melkoisen kalliiksi 500 eur * 25 ha = 12500 euroa. Siis pelkkiä kuluja metsänomistajalle. No mikä neuvoksi, tehdään koneella energiapuuksi. Kalliiksihan se tietysti tämäkin vaihtoehto tulee, se on selvä, mutta metsä saadaan(ehkä)pelastettua ja mikä parasta ei maksa metsänomistajalle mitään. Saisi metsänomistaja pikemminkin olla kiitollinen kun on löytänyt jostain konemiehen joka suostuu lähtemään moiselle metsänpelastuskohteelle !”

    jees h-valta

    Uskon varmasti että Maaseudun Tulevaisuus ei lähde revittämään Mhy:n mustamaalaamiseen aivan tietoja tarkistamatta. Kyllä jutuissa raskasta perää pitää olla että ”omat koirat puree”.
    Suorittavan tyylihän on täällä jo nähty eli metsänomistajien syytähän kaikki mikä on alle ihannetilan puitavaa. E-puu lisänä täysi kirosana eli naurettavaa sanon minä.

    jees h-valta

    Ja toisekseen tuo ei mitenkään muuta sitä että puunmyyjän pitää tietää saako leimikosta kantorahaa vaiko ei. Ja kaiken huippuna vielä lupaus että tuloa tulee. Jos ammattitaito on tuota luokkaa saa mhy mennä samassa paketissa metsäkeskuksen kaupallisen siiven konkurssiselvitykseen.

    suorittava porras suorittava porras

    ##”..puunmyyjän pitää tietää saako leimikosta kantorahaa vaiko ei.”##

    Entäs tilanne , jossa leimikko kutistuukin ”vaivaiset” tuhat mottia .
    Kenetkäs Jesse tästä pistää tilille ? (toimija ei ole tällä kertaa Mhy)

    jees h-valta

    Se ei muuta mihinkään tilannetta että kaikki pitää olla paperilla mitä on sovittu. Leimikon tiedtot voivat määrän puolesta elää arvion suhteen paljonkin mutta yksikköhinnat ja kuutiomäärät pitää tilittää oikean suuruisina. Tietenkin silloin kantoraha pienenee mutta kulutkaan eivät voi pysyä saman suuruisina vaan ne on suhteutettava saatuun kuutiomäärään. Vaikka tulisi takkiin. Mutta välistävetäjän ongelma onkin juuri siinä kun niin ei saa käydä koska jollain yhdistyksellä ei ole varaa maksaa töpeksimisiään. Ja kukaan muu niitä ei siinä kohtaa maksa.

    jees h-valta

    Se ei muuta mihinkään tilannetta että kaikki pitää olla paperilla mitä on sovittu. Leimikon tiedtot voivat määrän puolesta elää arvion suhteen paljonkin mutta yksikköhinnat ja kuutiomäärät pitää tilittää oikean suuruisina. Tietenkin silloin kantoraha pienenee mutta kulutkaan eivät voi pysyä saman suuruisina vaan ne on suhteutettava saatuun kuutiomäärään. Vaikka tulisi takkiin. Mutta välistävetäjän ongelma onkin juuri siinä kun niin ei saa käydä koska jollain yhdistyksellä ei ole varaa maksaa töpeksimisiään. Ja kukaan muu niitä ei siinä kohtaa maksa.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 219)