Keskustelut Harrastukset Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

Esillä 10 vastausta, 711 - 720 (kaikkiaan 1,096)
  • Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

    Nimimerkki  ”Taviokuurna” nosti vieraslajikeskustelussa esiin aivan avainkysymyksen:

    ”Tällä hyvällä palstalla mouruaminen ei auta meitä, miten saamme asian julkiseksi, keskusteluun ja päätöksiin?”

    Metsänomistajat/ maanomistajat on täydellisesti pelattu ulos pöydistä, joissa tehdään päätökset hirvieläinten kannansäätelystä. Mitä sitten voidaan tehdä asian korjaamiseksi?

    Ensiksi nostaisin uudestaan esiin Tiina Lietzenin kolumnin ”Maanomistajat ovat vellihousuja”. Siinä on asian ydin, kukaan muu ei pidä maanomistajien puolta, kuin maanomistajat itse.

    Metsänomistajiakin on yli puoli miljoonaa, mutta joukko on hajanainen, ettei mitään yhteistä köyttä ole löytynyt vedettäväksi, edes tässä asiassa. Jotkut saattavat luulla, että jokin etujärjestö tai puolue ajaisi maanomistajien puolesta tätä asiaa, mutta näin ei valitettavasti ole. Ei tämä asia olisi näin surkeassa jamassa, jos joku taho olisi oikeasti yrittänyt korjata sitä.

    Tiina kirjoitaa palstalle harvoin, mutta asiaa. Hän herätteli porukkaa, että lausuntokierroksella oli Metsäkeskus alueelliset metsäohjelmat 2021–2025, joihin pyydettiin kommentteja. Toivottavasti mahdollisimman monet metsäomistajat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen. Kiitos Tiinalle!

    Toisena nimenä nostaisin Annelin. Hän pyrkii vaikuttamaan myös muualla kuin ”muoruamalla” tällä palstalla, omilla kontakteillaan ”metsäpiireissä” ja sosiaalisessa mediassa, oikomaan vääriä käsityksiä ja jakamaan faktaa. Kiitos siitä!

    Kolmantena nostaisin nimimerkki ”Puunhalaajan”. Hän pyrkii myös vääntämään sosiaalisessa mediassa liikkuvia virheellisiä ”tietoja” oikeille jengoille. Lisäksi huomasin, että hän sai jokin aika sitten samanlaisen ahaa-ilmiön kuin itse vuosia sitten, eli mitä hyötyä tällä palstalla ”mouruamisesta” saattaa olla ja ryhtyi sen seurauksena reippaasti konkreettisiin toimenpiteisiin. Kiitos myös ”Puunhalaajalle”.

    Näin vaikutetaan!

    Toivottavasti tämä asiallisesti vaikuttavien lista alkaa kasvaa vauhdilla. Jos metsänomistajista vaikka vain yksi promille saataisiin aktiivisesti ja systemaattisesti ajamaan asiaa, niin se olisi valtava joukko.

    Kainuun ja Karjalan tätä ”vaahtoamista” ihmetteleville tiedoksi, että täällä yhteenlaskettu hirvi+valkohäntäpeura+metsäkauris-tiheys on keskimäärin luokkaa 100 / 1000 ha. Siellä taitaa ola 2-3?

  • suorittava porras suorittava porras

    Tilanne voi näyttää toiselta haavikon ulkopuolella😊.

    Lisää”positiivista”asennetta kehiin Jees. Hirvieläimet tykkää.

    Planter Planter

    ”Nykyinen järjestelmä toimii siellä ,missä yhteinen tahtotila asioiden hoitamiseen on olemassa .”

    Eli harmaalla  alueella.

    kantatavoite

    jees h-valta

    Jospa suorittava katsoisit esim. Planterin karttaa ennen kuin pahemmin revit suupieliäsi.

    Gla Gla

    Kartan värien lisäksi pitää huomioida se, että läheskään kaikkialla ei ole sidosryhmien mielipide vaikuttanut tavoitekantaan. Kartta kertoo siis sen, että hirvien määrä ylittää metsästäjien omat tavoitteet.

    suorittava porras suorittava porras

    Planter voisi repäistä esille tuoreemmankin kuvatuksen. Asuinpaikkakuntani hirvitiheys oli tämän kevään tietojen perusteella reilusti suosituksen sisällä , oman seuran kohdalla jopa reilusti alle. Yleinen tavoite oli päästä asetettuihin raameihin vuoden 2020-1 aikana.

    Onneksi viisaammat ovat keskittymässä esityksissään vain niille alueille ,joissa ongelmat ovat todellisia. Jessenkin ympäristössä paukuttelivat hirviä nurin reippaasti yli arn:n suositteleman tason. Planterin kohdalla toivo lienee jo menetetty. Pienemmät nelijalkaiset pitävät siitä huolen. Johtuneeko aktiivisuudesta asian ympärillä vai siitä ,että on vain kourallinen aktiivisia.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tuolla itärajalla metsästäjillä on apulaisina kaikki maassamme luonnonvaraisina esiintyvät suurpedot, niin että he eivät voi omia kaikkea kunniaa tavoitteiden saavuttamisesta. Ilomantsin alueella operoiva tuttu metsästysseura-aktiivi on kertonut, että joinakin vuosina ei ole saatu yhtään hirven kaatolupaa.

    suorittava porras suorittava porras

    Muualla jätetään ” petovaraa”.

    Toisaalta”joinakin vuosina” vajaa kymmenen vuotta sitten oli useita paikkakuntia ,joilla hirvi oli rauhoitettu . Ylisuuri metsästyspaine oli vienyt hirvikannat olemattomiin.  Yksin petojen ansioksi sitä ei voida lukea. 2000-luvun alku oli hirvien hengelle hupaa. Siksi kannan annettiikin kasvaa 2010-luvun alkuvuodet.

    Planter Planter

    Maa-ja metsätalousministeriön asettamia hirvitiheystavoitteita seuraavalle kolmivuotiskaudelle:

    tih1

    Planter Planter

    Ote maa-ja metsätalousministeriön laatimasta hirvikannan hoitosuunnitelmasta:

    hh

    suorittava porras suorittava porras

    Halutaan tarjota ruuhkasuomen asukkaille metsästysmahdollisuuksia….

Esillä 10 vastausta, 711 - 720 (kaikkiaan 1,096)