Keskustelut Harrastukset Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

Esillä 10 vastausta, 981 - 990 (kaikkiaan 1,096)
  • Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

    Nimimerkki  ”Taviokuurna” nosti vieraslajikeskustelussa esiin aivan avainkysymyksen:

    ”Tällä hyvällä palstalla mouruaminen ei auta meitä, miten saamme asian julkiseksi, keskusteluun ja päätöksiin?”

    Metsänomistajat/ maanomistajat on täydellisesti pelattu ulos pöydistä, joissa tehdään päätökset hirvieläinten kannansäätelystä. Mitä sitten voidaan tehdä asian korjaamiseksi?

    Ensiksi nostaisin uudestaan esiin Tiina Lietzenin kolumnin ”Maanomistajat ovat vellihousuja”. Siinä on asian ydin, kukaan muu ei pidä maanomistajien puolta, kuin maanomistajat itse.

    Metsänomistajiakin on yli puoli miljoonaa, mutta joukko on hajanainen, ettei mitään yhteistä köyttä ole löytynyt vedettäväksi, edes tässä asiassa. Jotkut saattavat luulla, että jokin etujärjestö tai puolue ajaisi maanomistajien puolesta tätä asiaa, mutta näin ei valitettavasti ole. Ei tämä asia olisi näin surkeassa jamassa, jos joku taho olisi oikeasti yrittänyt korjata sitä.

    Tiina kirjoitaa palstalle harvoin, mutta asiaa. Hän herätteli porukkaa, että lausuntokierroksella oli Metsäkeskus alueelliset metsäohjelmat 2021–2025, joihin pyydettiin kommentteja. Toivottavasti mahdollisimman monet metsäomistajat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen. Kiitos Tiinalle!

    Toisena nimenä nostaisin Annelin. Hän pyrkii vaikuttamaan myös muualla kuin ”muoruamalla” tällä palstalla, omilla kontakteillaan ”metsäpiireissä” ja sosiaalisessa mediassa, oikomaan vääriä käsityksiä ja jakamaan faktaa. Kiitos siitä!

    Kolmantena nostaisin nimimerkki ”Puunhalaajan”. Hän pyrkii myös vääntämään sosiaalisessa mediassa liikkuvia virheellisiä ”tietoja” oikeille jengoille. Lisäksi huomasin, että hän sai jokin aika sitten samanlaisen ahaa-ilmiön kuin itse vuosia sitten, eli mitä hyötyä tällä palstalla ”mouruamisesta” saattaa olla ja ryhtyi sen seurauksena reippaasti konkreettisiin toimenpiteisiin. Kiitos myös ”Puunhalaajalle”.

    Näin vaikutetaan!

    Toivottavasti tämä asiallisesti vaikuttavien lista alkaa kasvaa vauhdilla. Jos metsänomistajista vaikka vain yksi promille saataisiin aktiivisesti ja systemaattisesti ajamaan asiaa, niin se olisi valtava joukko.

    Kainuun ja Karjalan tätä ”vaahtoamista” ihmetteleville tiedoksi, että täällä yhteenlaskettu hirvi+valkohäntäpeura+metsäkauris-tiheys on keskimäärin luokkaa 100 / 1000 ha. Siellä taitaa ola 2-3?

  • Visakallo Visakallo

    Mitä ajattelisitte, jos ympäristöviranomaiset, poliisi, pelastuslaitos ja vakuutusyhtiöt alkaisivat periä maksun heille tehdyistä vahinkoilmoituksista?

    Omatunto

    ”Keskustelin Joensuun metsätieteen 40 v juhlissa ns. asioista tietävän tahon kanssa. ”

    Tätähän voisi käyttää väitöskirjan lähteenä, tutkijapiireissä taas maine kasvaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    ”Yksi järjettömyyksistä on myös valkohäntäkauriiden ruokinta. Kauriit ovat iso riesa puutarhoille ja myös merkittävä liikenneonnettomuuksien syy. Mutta koska kauriit ovat kivaa ammuttavaa ja liha herkullista, niin metsästäjät saavat niitä ruokkia ja kanta pysyy isona. Kauriita metsästävät ilvekset ja sudet puolestaan kelpaavat tappolistalle.”

    http://www.verdelehti.fi/2022/09/21/elaimet-eivat-aanesta-eika-uhanalainen-luonto-protestoi/

    Avohakkuiden suhteen tukea ei vihreiltä vielä saada mutta kauriiden ja petojen suhteen mannerlaatat alkavat liikahdella.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hirviä tasa-arvoisesti vai eikö sittenkään? Itse olen miettinyt epätasa-arvoa vain sen kannalta että täällä etelässä luonto on tuottavampi ts. kestää suurempaa hirvieläinten kantaa, mutta tuossa jutussa on muita näkökohtia liittyen lupien myöntämiseen.

    https://yle.fi/uutiset/3-12644325

    Omatunto

    ”Hirviä tasa-arvoisesti vai eikö sittenkään? Itse olen miettinyt epätasa-arvoa vain sen kannalta että täällä etelässä luonto on tuottavampi ts. kestää suurempaa hirvieläinten kantaa, mutta tuossa jutussa on muita näkökohtia liittyen lupien myöntämiseen.”

    Niin, ehkä tämä asia ei olekaan niin yksinkertainen kuin olen aina kuvitellut. Ehkä Etelä-Suomi ei olekaan koko Suomi,  tai ehkä edes Varsinais-Suomi ei ole koko Suomi?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    En tiedä miten Omatunto hirvieläinten kannanhoidon ongelman hahmottaa, mutta itse erotan muusta Suomesta vhp:n tihentymäalueen selkeästi omaksi alueekseen ja jälkimmäisestä vielä Varsinais-Suomen omaa erityisoperaatiota tarvitsevaksi alueeksi.

    Jänkhäjoonas

    Onkos niitä hirviä edes joka paikassa tänä vuonna? Meillä seurassa valittivat, että ainoastaan kolmelle vasalle lupa

    suorittava porras suorittava porras

    Alueittaisissa pyyntisuosituksissa syksyn jahtiin todettiin ,että on pidettävä huolta ,että laajoja hirvityhjiöitä ei synny. Merkit tyhjiöistä on jo olemassa.  Hirvikannan rakennetta pitää myös oikaista. Metsästyksen painopistettä on siirrettävä vasoihin ja naaraisiin. Jos saalistettavaa on niukasti ,ei ole pakko käyttää kaikkia lupia. Jos uroshirvien yliverotusta ei saada kuriin , voidaan pyyntiohjeissa määrätä ,mitä kukin seura ampuu . Virheellisestä menettelystä seuraa sanktioita.(edellinen referoituna Keki-Suomen suosituksista)

    ….kaatokiintiö kolme vasaa . Ei mikään ihme nykytilanteessa.

    Gla Gla

    Uutisesta huomaa, miten suuri vaikutus otsikolla on. Tuonkin uutisen kommenttien perusteella moni on saanut käsityksen, että hirvi olisi häviämässä metsästyksen takia. Tätä ilmeisesti jatkuva luontokatorummutus saa aikaan.

    Minulla ei ole mielipidettä uutisen varsinaisesta asiasta eli pohjoisen osalta lupajärjestelmän tasa-arvon ongelmista.

    Tolopainen

    Hirvilupia on meillä päin vähennetty 40% viime syksystä. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin tuo perustuu, kun hiukan pohjoiseenpäin lupia on lisätty. Lupia myöntää täysin kyvyttömät virkamiehet, taas on susille varattuita  reilu kiintiö. Huippuvuosien lupamääristä myönnetään enää neljännes. Vaikka hirvikanta on tuskin edes puolittunut. Pyynnissä on ollut jarrut päällä useita vuosia. Jopa YLE on masinoitu levittämään disinformaatiota liian pienestä hirvikannasta. Se yksi sönkkö oli jo  tekemässä haastattelua hirviporukan johtajalta. Miksi eivät haastattelee metsänomistajia.

Esillä 10 vastausta, 981 - 990 (kaikkiaan 1,096)