Keskustelut Luonto SITRA-TURVE

Esillä 10 vastausta, 541 - 550 (kaikkiaan 963)
  • SITRA-TURVE

    Taas yksi putiikki laittaa ruutia turve-elinkeinon lopettamiseksi. Kun putiikissa on vihreäkaapuista porukkaa elätettävänä, tottahan mölähdys on paikallaan. Eräs Oras Tynkkynenkin on tekeytynyt erityisasiantuntijaksi sinne, ja tuskimpa olisi jättänyt sorkkimatta aihetta. Uutisissa nimi ei kyllä paistatellut..?!

  • Visakallo Visakallo

    Tolopainen: ”Visakallo unohti väittensä turpeen kasvunopeudesta. Lienee tuosta tutkittuakin tietoa.”

    Tutkittua tietoa se on. Kysymys on soiden keskimääräisestä sammalen kasvusta. Suotuisissa oloissa kasvu on huomattavasti suurenpi. Sammalen kasvutietoa ei juurikaan julkaista, koska se sovi nykyiseen poliittiseen ilmastoon.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Yhden estimaatin turpeen eli yleensä rahkasammalen (on myös saraturvetta) kasvusta saa Leivonmäen kansallispuistosta. Jääkauden jälkeisenä aikana eli 10 000 vuoden aikana on syntynyt parhaimmillaan 10 metriä turvekerrosta, eli jokaista tuhatta vuotta kohti yksi metri, joka on 1000 millimetriä, ts. kasvanut vähintään yhden millimetrin vuodessa.

    Jos rahkaturpeen ei tarvitse olla maatunutta, vaan voi olla höttöisempää, kasvua voidaan saada muutama milli vuodessa. Tämä kerrottuna ojittamattomien tai ennallistuvien soiden pinta-alalla tuottaa jokusen miljoonan  kuutiometrin vuodessa. Siksi turvetta kutsutaan ’hitaasti uusiutuvaksi’. Jos turpeen poltto vähenee, vuotuinen kasvu voi hyvinkin kattaa turpeen eri käyttömuodot. Ottaen lisäksi huomioon, että myös ennallistuvilla soilla alkaa uudelleen syntyä turvetta.

    Visakallo Visakallo

    Visakollo voikin olla, mutta minä en ole.

    Tolopainen

    Saattaa olla niinkin, että kaikki se tieto, että turve ei olisi uusiutuva luonnonvara on täysin väärää ja tahallaan vääristeltyä. Aiemmin vihreät pitivät ydinvoimaa vaarallisimpana asiana, jota maanpäällä on. Nyttemmin he ovat täysin toista mieltä. Nykyisin totuudet ovat lyhytaikaisia. Miksi vihreät eivät kritisoi maailman suurimpia saastuttajia vastaan, vaan elämöivät mitättömässä Suomessa. Täällä vihreällä politiikalla ei maailmaa pelasteta.

    Puuki

    Jos turvetta tulee lisää 1 mm/vuosi, niin sitä tulee lisää 10 m³/ha/v .  Jos puolet on siitä hiiltä, niin se olisi 5 m³ . Tonneissa vähän vähemmän mutta ei ole merkityksetön määrä.  Co2:n atomimassahan on aika paljon suurempi kuin C:n joten hiiltä sitoutuu mukavasti myös turpeen kasvuun.    Joka tapauksessa turvetta kertyy lisää paljon enemmän/v.  kuin sitä ehditään nostaa turvesoilta joita on alle 100. -osa soiden pinta-alasta.  Vesiensuojelun parantamisella asia hoituisi kuntoon  koska hiilitase on jo kunnossa.

    Turvetta kasvaa jatkuvasti lisää myös esim. soistuvilla metsämailla eikä pelkästään soilla.

    Visakallo Visakallo

    Puuki on asian ytimessä. Suomi on ainoa maa maailmassa, joka omilla päätöksillään teki turpeesta itselleen ongelman. Päätös siitä, onko turve uusiutuva vaiko fossiilinen, syntyi lopulta arvalla. Tieteellinen pohja päätökseltä puuttuu, ja tämän takia turpeen vuosittainen kasvu on haluttu häivyttää. Jotta täysi vale näyttäisi hieman pehmeämmältä, keksittiin termi ”hitaasti uusiutuva”. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, ettei poliittiset päätökset perustu läheskään aina todelliseen tietoon. Metsäpuolelta löytyy viime vuosilta aivan vastaavia esimerkkejä.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    EDIT

    Visakallo Visakallo

    Palstan luki-häiriöiselle näytti tekstistäni olevan ongelmia ilman niitä lisäyksiäkin.

    Visakallo Visakallo

    Reva on hyvä, ja kertoo meille myös, mikä kirjoituksessani ei pitänyt paikkaansa. Osuiko se mahdollisesti arkaan paikkaan?

    Planter Planter

    WWF: Tärkeää on myös, ettei turpeen energiakäytöstä siirrytä polttamaan puuta energiaksi. Valtion tulisi ohjata ensisijaisesti polttoon perustumattomiin ratkaisuihin, kuten energiatehokkuuteen, lämpöpumppuihin sekä aurinko- ja tuulivoimaan.

Esillä 10 vastausta, 541 - 550 (kaikkiaan 963)