Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä lakisääteisistä velvoitteista täytyy huolehtia, mutta eläkemaksu kuuluisi vain työn osalta tässä. Mitä tekemistä hehtaareilla on? Jos omistat kasvatusmetsää, niin eipä tuolla taida töitä kauheasti olla. Taimikot erikseen. Iso periaatteellinen kysymys.
Jos laki ollut voimassa vuosituhannen alusta, niin miksi isompien ikäluokkien maksujen kanssa vitkuteltiin? Kassavajetta paikataan pienillä ikäluokilla. Kyllä tällä tulee olemaan iso merkitys kaupunkilaisten metsänomistushalukkuuteen.
Jean S edellä kiteyttikin omat ajatukseni. Itseni pitäisi maksaa tuota noin 30 vuotta. Maksan kuitenkin työeläkemaksua palkkatyötä ja vähän joskus yeliäkin. Miksi kolmas maksu metsätiloista, jotka on hankittu sijoituksena turvaamaan tulevaa eläkeaikaa?
En tämän ikäluokan edustajien tavoin kauheasti usko eläkejärjestelmän kestävyyteen. Maksuja menee, mutta tuskin edes nykyisenkaltaista vastinetta noille rahoille saa: eläkeikään tulevia on vain niin paljon ennen omaa vuoroa. Tuon takia olen varautunut pikku hiljaa asunto-, metsä- ja osakesijoituksilla. Siis sijoituksilla.
Kun myel perustuu pinta-alaan, niin eihän siinä ole järkeä, jos metsässä ei työskentele. Ei minkäännäköistä. Jean S:n vertaus muihin sijoitusmuotoihin oli osuva. Tuon takia metsäomaisuutta tulee järjestellä niin, että maksuvelvollisuudesta pääsee. Onneksi sen sentään on helppoa. Kustannuksena tuota pidän, koska en usko saavani sieltä mitään koskaan takaisin. Pystyn tekemään maksun määrällä merkittävästi korkeampaa tuottoa toisaalla.
Veikkaisin tämän lisäävän erilaisia omistusjärjestelyjä. Isoja tiloja yhtiöitetään, pienempiä siirretään sopivasti seuraaville sukupolville ja jotakin myydäänkin. Ihminen on kekseliäs, kun kustannuksia halutaan pienentää. Joka tapauksessa tulee vähentämään metsän kiinnostavuutta sellaisten henkilöiden sijoituskohteena, jotka hoitavat eläkkeensä jotakin muuta kautta.
Kun metsänhoitomaksusta päästiin, niin sitten tämä. Kyllä metsänomistajatkin tarvitsisivat jonkun edunvalvojan.
Tässä hommassa on nyt kolme pointtia kuin entisellä pääministerillä, joita ei lausuta ääneen tai ihmetyttää:
1. Maanviljelijöiden kappalemäärä on vähentynyt rajusti ja laskusuunta jatkunee. Isot tilat alkavat olla osakeyhtiöitä. Tämä aiheuttaa katoa myel-maksujen maksajissa ja lisää maksajia pitäisi realisoituville eläkkeille saada. MTKn metsäpuolen jäsenet ovat hyvä maksajan jatke.
2. Valtiovarainministeriössä lasketaan euroja tarkkaan. Valtion osuutta maatalouden eläkemaksajana ei haluta lisätä. Ja onhan tuo valtion maksuosuus yhdenlainen maataloustuki historian havinoista, joten täyttäneekö EU-aikana ihan kaikkia taiteen sääntöjä. Jos valtio ei laita rahaa lisää, niin isoja ongelmia tulevaisuudessa.
3. Metsää pidetään verotuksen puolella sijoituksena. Siksi pääoma- eikä esim. yritysverotus. Myel-maksu ei pidäkään metsää sijoituksena, vaan työpaikkana. Koettaisivat nyt päättää.
Tosiasia on, että eläkevakuutusyhtiöllä on kulunsa. Ja ne eivät ole ihan pienet. Sama raha kuin eläkemaksuihin menee, tuottaa kansainvälisessä indeksirahastossa pienillä kuluilla takuulla enemmän. Palkansaajalle tai yel-maksua maksavalle myelilstä ei hyötyä ole, varsinkaan progressiivisesta verotuksesta johtuen. Ja muistetaan myös se, että valtio ei ole verotuksen sääntöjen jatkuvan muuttamisen takia se kaikista luotettavin osapuoli näissä eläkevakuutusasioissa.
Ei jatkoon.
Eipä se oikeastaan ole rahastoyhtiön (esim. pankki tai pankkiiriliike) ongelma puun tai metsien hinnan lasku. Se on puhtaasti rahasto-osuuksien omistajien ongelma. Hallintopalkkiot juoksevat rahastoyhtiölle vaikka maailman tappiin. Eri asia saako rahasto-osuuksien omistajat osuuksiaan realisoitua jossakin järkevässä ajassa. Jos rahasto on pörssilistattu, niin menehän osuus kaupaksi, mutta hinta voi olla tosi huono. Jos taas ei ole pörssilistattu, niin ei välttämättä mene kaupaksi ennen kuin sen takana oleva metsäomaisuus on saatu kaupaksi ja sittenkin hinta voi kulujen jälkeen olla tosi huono.
Metsärahastoja on kaupattu vähän kuin metsänomistamisena. Mutta aika kaukana ne ovat toisistaan.
Tuon koron näkökulmasta voi avata myös viime vuosina yleistyneiden metsärahastojen tuottologiikkaa. Erään ison pankin metsärahasto näyttää pyytävän palkkioina: merkintä 4%, vuotuinen hallinta 1,5 % ja lunastus 1%. Jos metsä tuottaa 3-4 %, niin paljonko jää tuohon sijoittaneelle? Lyhyellä aikavälillä (alle 10 v) tuskin mitään, pitemmällä murusia?
Eli rahasto myy rahastoa metsien kautta, ei siinä paljon metsän tuotto kiinnosta muuten kuin mainostekstiin pitää saada paperilla tuottoa näkymään. Nythän se näyttää tuloslaskelmassa varmasti hyvältä, kun tukkipuun hinta on noussut, mutta entä laskusuhdanteessa, kun sama voima vääntää tulosta alaspäin? Ylihakkuilla? Sama tietysti esim. asuntorahastoilla vähän eri muodossa.
Korko ja tuotto on näissä sijoituskysymyksissä oleellinen. Eikä metsänuudistusinvestointi poikkea logiikasta mitenkään, joten huomiota pitäisi kiinnittää näihin paljon nykyistä enemmän. Vaikka koroista puhuvia palstalla pilkataan, niin eivät korot ihan merkityksettömiä ole.
Noilla marginaaleilla voi jokainen miettiä metsätilan lainarahalla oston mielekkyyttä tällä hetkellä. Jos yleisesti ottaen metsän tuottona on pidetty neljää prosenttia Etelä-Suomessa ja pohjoisessa puolta tuosta, niin jo nyt markkinakorkojen ollessa nollilla alkaa koko tuotto mennä pankille, jos tila olisi täysin lainoitettu. Normaaleilla markkinakoroilla (kyllä nekin tulossa ovat) kohtuullinenkin velkamäärä vetää oman pääoman nollille.
Puun hinta alkanee pikku hiljaa olla tämän syklin huipussa, joten nyt tarkkana metsätilakauppojen hinnoittelussa. Jos huippuhintaan onnistuu ostamaan, niin reaalisesti ei välttämättä saa koskaan omiaan pois, tuotosta puhumattakaan.
Vertailun vuoksi sijoitusasuntoon samat rahoituslaitokset tarjoavat noin 0,5-0,8 marginaalia tietysti kohteesta riippuen. Toki riskit tuotosta ja hinnanalentumisista piilee siinäkin markkinassa. Mutta pankin marginaali kuvaa myös heidän näkemystään lainoittamansa kohteen riskistä, joten ei tuo metsä kaikkein vähäriskisimmältä pankkien silmissä tänä päivänä näytä.
Tulkinta on tosiaan helppoa, kun jättää kemeran hakematta. Suomessa on aika turha väittää valtiolla olevan rahapula, jos on varaa tukea miljoonilla metsätalouden perustoimintoja, kuten taimikonhoitoa. Näin on poliittisesti haluttu, mutta eihän tuo paljon parjatuista sosiaalituista eroa. Jotenkin vielä ymmärrän tilojen yhteishankkeille (tiet, ojat) myönnetyn suunnittelutuen ja ei-markkinaehtoisten kohteiden (luonnonhoitohankkeet) tukemisen, mutta en millään metsätalouden perustoimintojen tukemista.
Kemeran ja muiden vastaavien tukien ongelma on se, että ei metsätalous kehity, jos tuetaan vanhaa olotilaa. Ei tule uusia menetelmiä, ei parane tuottavuus, ei nouse kuitupuun hinta markkinaehtoisesti.
Henkilökohtaisesti olen pitänyt tiukkaa linjaa siinä, että kemeraa en hae enkä tule koskaan hakemaan. Täytyy pärjätä omalla rahalla ilman valtion tukea tai sitten vaihtaa harrastusta. Kunniakysymys.
Mainontaa tai ei, ja ottamatta kantaa artikkelissa esitettyihin kasvatustapoihin tai lukuarvoihin, niin tuossa nostetaan esiin kannattavuuden näkökulmasta oleellinen pointti. Metsänviljelyketjun kulut tulevat kiertoajan alussa ja tulot lopussa. Yhtälö ei siedä mitään säädyllistä laskentakorkoa, jottei valahdettaisi tappiolle. Istutukseen sijoitetulle pääomalle saa paremman tuoton muualta tekemättä mitään. Tämä jos laajasti metsänomistajakunnassa tajuttaisiin, niin ehkä jonakin päivänä teollisuudella olisi motivaatiota maksaa pikkuisen enemmän harvennuskuidusta. Teollisuus ja mhyn uudistuspalveluiden myynti korjaavat potin nykytilanteessa, ei metsänomistaja resurssin omistajana.