Käyttäjän Kuitupuunkasvattaja kirjoittamat vastaukset
-
Olispahan hieno homma, että Jesse saisi haavat mekaanisen metsäteollisuuden raaka-aineeksi ja Suorittava löytäisi järeille lepille ostajan.
Meillä on kulttuurivajausta, mutta sitähän voisi yrittää korjata.
Puusepät valittavat aina, ettei Suomesta saa lehtipuuta pelkkana tai sahatavarana.
Netti on hyvä väline kauppapaikkoineen jne. Mutta entäpä, jos saataisiin keskitettyä puuseppien hakutarpeet Metsälehden ostaa ja myy -palstalle.
Sinne vaan puusepät ilmoittelemaan, että mitä pelkkaa tarvitaan ja milloin. Määrät eivät kaikilla ole suuria, mutta myisin itse mielelläni puusepille, jos toinen vaihtoehto olisi joku bulkkikäyttö. Kyllä se puuseppä maksaisikin varmaan paremmin.
Puuseppä kuivaisi sitten pelkkoja orsillaan ja siivuttaisi aikanaan vannesahalla mitä tarvitaan.
Betonipölkkyjä ei voi laittaa sekaisin puupölkkyjen kanssa. Siksi Suomessa kuluu puupölkkyjä jatkuvasti, kun vanhoja pölkytyksiä vaihdetaan uusiin.
Monet järjestelyratapihat ja tehdasraiteet ovat vielä pitkään puupölkyillä.
Tiedä vaikka tulevaisuudessa joku laskee hiilitaseita ja EU:ssa aletaan suosia hiilen sitomista. Silloin betonipölkyt vaihdetaan taas puisiin.
Kysymyshän oli täysin väärin asetettu.
Ylioppilatutkintolautakunnan kysymyksenlaatija osoittaa todella kapea-alaista ja asiantuntematonta ajattelua.
Oikea kysymys olisi ollut:
Eukalyptuksen tehoviljely yksipuolistaa maapallon metsien eliölajistoa. Tämän on todettu olevan maailmanlaajuinen ongelma. Samoin maailmanlaajuinen ongelma on, että sademetsien suojelualueiden puutavaraa tuodaan osin salakuljetettuna elintasomaihin FSC -sertifioituna puutavarana ja valmiina lopputuotteina.
Mitä valistuneet kuluttajat voisivat tehdä, jotta näiden ongelmallisten metsätuotteiden sijaan alettaisiin käyttää pohjoismaisia PEFC -sertifioituja puutuotteita?
Näille äkkinäisille annetaan aivan vääränlaisia kelkkoja liian varhain. Vääränlaisia siksi, että nopeus tappaa.
Jos ensin opettelisi pellolla tai jäällä yksisylinterisellä Sachs-moottorisella Lynxillä tai vastaavalla. Toinen vaihtoehto olisi nopeudenrajoitin. Kiihtyvyyttä ja nopeutta pitäisi ehdottomasti rajoittaa.
Pellolla jo 35-50 km/h on äkkinäiselle kova nopeus. Metsäuralla riittää alkuun 20-35 km/h. Nämä lukemat tuntuvat autoilijoista pieniltä, mutta näistä kannattaa lähteä.
Jos taas ollaan harvennuksella polkemassa jälkiä, niin jo 15-25 km/h on kova nopeus. Pienikin mätäs, kanto tai latvuksen tyvi voivat ohjata kelkan hetkessä puuhun. Näillä nopeuksilla tulisi vähemmän vahinkoja.
Olen itse aloittanut kelkkailu-urani hankintahakkuilta joskus 12-13 -vuotiaana ja olihan siinä alkuun tekemistä. Varsinkin lumen päältä tehdyt taimikonhoidot ovat myrkkyä, kun kanto saattaa heittää kelkan jo pienessä vauhdissa holtittomasti tai ojitusalueilla tulee ojista ongelmaa.
Puunajo kelkalla on mukavaa hommaa ja varsinkin kevätkeleillä puuta kulkee parireen kuormassa jo mukavasti.
Nihkeällä pakkaskelillä kuorma on saatava vauhtiin ja siinäkin on vahingonmahdollisuus, että kuorman kanssa ei auta turhaan pysähdellä. Jos meinää pysähtyä, on paikka katsottava tarkaan ja mieluiten hieman viettävään alamäkeen.
Abietis laittoi hyvän:
Jos Annan tai Kotilieden toimittaja käy yhtä mittaa kuvaamassa…Olen kyllä myös giljotiinin kannattaja. Giljotiiniporukan pitäisi lyödä rumpua, että puu kuivuu nopeammin, kun katkaisee giljotiinilla. Polttopuunkäyttäjille on etu, että puu syttyy helposti ja palaa mukavasti.
Puunpolttajien kannattaa aina pohtia, että kumpiko oikeasti palaa: Kiinteä puu vai kaasuuntunut puu. Kun pinta-alaa on paljon, puu kaasuuntuu tehokkaammin ja palaminen on parempaa.
Polttopuukauppaa kyllä käydään paljon ulkonäköperusteilla ja varmasti tunne ratkaisee ostohetkellä paljon. Elikkä klapikauppiaan kannattaa aina panostaa mielikuviin ja ulkonäköön. Niillä saa hintaa lisää.
Eikös se tosijuttu ollut klapikaupasta niinkin, että myyjä, joka myi punnittua tavaraa ja hinta perustui polttoarvoon, ei menestynyt. Elikkä nätit klapit käyvät kaupaksi ja kansa ei ymmärrä maksaa laatutavarasta.
Mielenkiintoinen keskustelu etenkin kun MTK:n nykyiset metsäjäsenet kertovat kokemuksistaan ja muutamat epäilevät MTK:n kykyä ja halua olla aidosti metsänomistajien etujärjestö.
Olen jonkun etujärjestön (tai vaikka yhdistyksen) kannalla, mutta tunnustelen tässä kahta vaihtoehtoa.
Etujärjestö voisi olla voimakkaampi, jos sillä on paljon jäseniä. Tällöin se kuitenkin joutuu tekemään paljon kompromisseja ja konsensusta. Terävin terä siis saattaa hävitä.
Toinen vaihtoehto voisi olla suppeampi järjestö tai vaikka yhdistys, joka ajaa jäsentensä asiaa – ja TERÄVÄSTI.
Puunmyyntilakko sai jo kritiikkiä. Oma kuvitelmani on jo, että kolme suurta jo naureskelevat koko lakolle. Itäjunat tuovat tarpeen tullen päivässä 20 000 – 50 000 m3 puuta. Samalla metsänomistajille ja kansantalouteen tuloutuu vähemmän tuloja. Iso teollisuus siis pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Metsänomistajalla jää lakkotilanteessa tulot saamatta ja mahdollisen lakon jälkeen puusuma painaa hinnat alas.
Mutta mitä keinoja etujärjestölle enää jää? Miten olla uskottava? Pelkästään isolla jäsenmäärälläkö?
MTK kriittisille lisäksi kysymys: Millainen etujärjestön tulisi olla? Voidaanko MTK:ta muuttaa?
Harrastelija kirjoitti:
”Maidon kaataminen maahan ei taida Valiota paljon hätkäyttää, mutta puun myynnin lopettaminen vaikka kuukaudeksi saattaisi lisätä sahojen ja teollisuuden neuvotteluhaluja! ”
Tämmöinen puunmyyntilakko on tietenkin osoitus etujärjestön joukkovoimasta. Menisin kuitenkin askeleen pidemmälle. Ei lakkoilua, vaan kauppa käyntiin maailmalle. Myyntiartikkeli voi olla tukkia, kuitua, sahatavaraa tai vaikka jalosteita.
Puu kasvaa Suomessa nykyisiin hakkuisiin ja poistumaan nähden sen verran hyvin, että kaikkia keinoja puun menekin lisäämiseksi pitää hyödyntää.
Yksi tärkeä asia, missä etujärjestö voisi tehdä töitä yhdessä teollisuuden kanssa:
EU:lle direktiivi hiiltä sitovista rakentamisen ja sisustamisen normeista. Johan alkaa puukauppa käymään, kun Etelä-Eurooppaa myöten aletaan rakentamaan hirsitaloja ja massiivipuuhuonekalut valtaavat alaa.
Jesse on oman tien kulkija jo puulajivalinnassaan.
En yhtään ihmettele, jos alueella on passiivinen joo-joo mhy, joka ei aikoinaan osannut laittaa kuin istusmäntyä joka paikkaan. Saattaapa olla, että ovat mhy:ssä aikoinaan hymähdelleet haavanviljelylle.
Oma mhy:ni on jo aika suuri alueellinen toimija. Parasta siinä on puukaupan aktiivisuus. Nyt on sahojen lisäksi neljä kuitupuunostajaa, kun muuten olisi kolme. Jos kolmesta vain yksi jättää kunnon tarjouksen, on mhy:n tarjous sitten pelastanut homman.
Kannatan aktiivista etujärjestöä ja alueellisesti on hyvä olla myös yhteistyötaho ja edunvalvontaa. MTK voisi olla kyllä aktiivisempi. Nyt sen toimintaa leimaa liika konsensus. Pyritään miellyttämään liian suurta porukkaa ja teollisuutta. Puun ostaja on asiakas ja asiakkaan kanssa pitää osata tietenkin pelata oikein.
MTK:n kannattaisi tulla nopeasti kertomaan julkisuuteen hommasta lisää, koska epäilen kaksoisjäsenyyden MTK:ssa karkottavan jäseniä myös metsänhoitoyhdistyksistä.
Aurauksen jälkeen olisi usein tarvetta myös kaivurille. Siinä mielessä jotta vältettäisiin kahden koneen käyttö, olisi järkevää laittaa kaivuri yksin hommiin.
Yhdellä palstalla edellinen omistaja oli jättänyt ojitusmätästyksen valvonnan puolitiehen ja soistuvalla kankaalla on ojia liian harvassa. Nyt siellä ojien välissä on isoja laikkuja, joissa taimet ovat huonossa hapessa. Valvonta olisi auttanut, mutta heti tuli mieleeni, että auraaja ei olisi jättänyt noin leveitä välejä.
Toisella kuviolla on myös soistuvaa kangasta ja maalaji on jotain saventyyppistä hiesua. Ojitusmätästäjä oli kaivanut syksyllä märkänä aikana. Keväällä mättäät olivat kovettuneet niin koviksi, ettei pottiputki uponnut. Ainakin puolella kuviosta jouduttiin möyhentämään mättään kuokalla ja istutukseen meni hyvinkin kolmin-nelinkertainen työ normaaliin verrattuna. Tässäkin tuli mieleen, että aurauksella olisi saattanut tulla esille enemmän istutuspaikkoja.
Jättäisin aurauksen vielä keinovalikoimaan, mutta kun olen innokas ojitusten kannattaja tykkään itse kaivurista jopa vielä enemmän.
Kaivurin etuna on tietenkin myös se, että ei tarvitse raapia kaikkia kantoja pystyyn tai kiviä esille. Kaivuri antaa mahdollisuuden pieniin ojanpätkiin ja maan laittamisen sinne mihin tarvitaan.
Mitenkähän tuo uraanipitoinen jokivesi maistuu muutaman viikon kuluttua esimerkiksi oululaisille. Siis sikäli kun nyt Oulujärven vesistöön aletaan altaita vajentaa ja niissä mahdollisesti U-ainetta olisi. Turussa tekopohjavesihanke ei sujunut ihan strömsöläisittäin, mutta saas nähdä nyt millainen vesisirkus tästä syntyy.