Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Planterin kommenttiin totean ,että käsittelin tilannetta Varsinais-Suomessa ,jossa vuoden 2015 jälkeen on metsästetty enemmän naaraita ,kun uroksia. Kyseessä ei ollut koko maan tilanne. Pyyntilupien määräkin on kivunnut 7000:sta 17 000 :een tälle kaudelle ko alueella.Selvästi näkee ,että suosituksia on annettu ja niitä on pyritty noudattamaan. Tosin kaikki seurat eivät ole hakeneet pyyntilupia suositusten edellyttämää määrää.
Eipä taida olla valtakunnallinen kannanhoitosuunnitelmakaan valmis . Täällä tapetaan tavattaessa luvalliseen metsästysaikaan . Ei kuitenkaan silloin ,kun on hirvikoira lähettyvillä . Pyyntilupia käytössä 60 ,joista yksi on käytetty tähän mennessä . Vuosi sitten kolmisenkymmentä ,joista puolet käytettiin. Näillä luvilla kaatuvat pitäjän kaikki valkohännät ,jos jahti-intoa riittää. Tähän mennessä liikenne on hoitanut kannan harventamista metsästäjiä tehokkaammin. Harvoja kiinnostaa koko homma.
Paikalliset tietää oikean tason. Minä tavallisena rivimetsästäjänä ja muualla asuvana en . Riistaviranomaisten suositukset on kuitenkin otettu ilmeisen tosissaan .
Katselin riistawebistä Varsinais-Suomen pyyntilupia ja niiden käyttöasteita viimeisen kymmenen vuoden ajalta . Vuodesta 2009 vuoteen 2011 lupamäärät laskivat ja niiden käyttöasteetkin aina 72%.iin asti. Käyttöasteet ovat liikkuneet 72-86 %:n välillä vuoteen 2017 saakka , jolloin päästiin 92%:iin. Vuoden 2018 tilanne ei vielä Webissä näy. Pyyntilupien määrä ylitti 10 000:n rajan ensimmäisen kerran vuonna 2017. Siihen saakka määrä oli pitkään hiukan yli 7 000:n pyyntiluvan lukemissa.
Ilman riistahallinnon patisteluja pyyntilupia tuskin olisi haettu nykyisiä määriä puhumattakaan siitä , että niitä olisi käytetty näin tehokkaasti.
Vuonna 2014 Varsinais-Suomeen myönnettiin runsas 7000 pyyntilupaa , joista käytettiin 87%. Verotus tuolloin urosvoittoinen. Vuodesta 2015 alkaen verotus naarasvoittoinen ja tänä vuonna pyyntilupia runsas 17000.Aika näyttää taittuuko kannan kasvu.
Valkohäntäpeurojen määrän arvioiminen on osoittautunut haastavaksi muille paitsi Planterille . Hän tuntuu tietävän tarkkaan otusten määrän jo nyt. Metsästäjät ja riistaviranomaiset riittävällä varmuudella vasta kolmen vuoden kuluttua. Valitettavasti nykyistä parempaa keinoa kannan arvioimiseen ei löydy mistään maailmasta , joten sen kolme vuotta joudumme odottelemaan , jotta tiedämme oliko Planter arvauksineen oikeassa.
Planterille lisää hämmästeltävää. Valkohäntien jahtikauttakin on jatkettu. Kolmas vuosi osoittaa selvästi ,että jotain hyötyä on siitäkin . Vuoden takaiseen verrattuna ollaan kaatomäärissä jo 40% edellä ja jahtia on kohdennettu alueille ,joilla ongelmat ovat suurimmat. Se ,riittääkö porukalla virtaa teurastaa yli 60 000 valkohäntäpeuraa jahtikauden loppuun mennessä ,selviää vuodenvaihteen jälkeen. Urakka on kolminkertainen verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämäkin painunee Planterin mielessä merkityksettömien tekojen joukkoon. Kiintiötä ja tavoitetta riittää , kunhan metsästäjät siitä jaksavat suoriutua.
Kummastuttaa tuo riistahallinnonkin arvosteleminen. Valkohäntien lupamäärät on reilusti tuplattu kahden viime vuoden aikana ja metsästystä on ohjattu kartoin ja tilastojen avulla vahinkoalueiden ympäristöön. Eläinten sukupuolirakennettakin ohjataan suositusten avulla vähemmän tuottavaan suuntaan. Mitä vielä pitäisi tehdä? Vaikutukset eivät valitettavasti näy hetkessä . Suunta on kuitenkin oikea.
Suurimmillaan korvausmäärärahaa on kerätty metsästäjitä 5 miljoonaa. Ongelmia on varmaan liioiteltu ,kun raha ei kelpaa. Päättäjät tekevät ratkaisunsa toteutuneiden lukujen perusteella. Puheet tuskin riittävät perusteiksi.
Valkohäntien kohdalla on tapahtunut arviointivirhe samaan tapaan ,kun hirvien kohdalla 1990-vuosikymmenen lopulla. Virheen korjaaminen ottaa oman aikansa. Kerralla asiat eivät korjaudu. Ehkä tilanne on parempi 10 vuoden kuluttua ,jos innokkaita metsästäjiä riittää. Jatkuva syyllistäminen tai liian kovat tavoitteet saattavat johtaa metsästysharrastuksen lopettamiseen monien kohdalla. Seuratoiminta sitouttaa paremmin. Yksittäinen toimija voi lopettaa millä hetkellä hyväänsä. Vaikka keskellä jahtikautta,kun mitta tulee täyteen.
Jotkut muistavat ajan (-90 luku) ,kun männyn kuivaoksainen osuus oli armotta kuitua. Sama oli tilanne havutukin osalta yleensäkin pölkyn latvaläpimitan ylittäessä 35cm. Joillakin toimijoilla oli käytössä sorvitukki suuremmille läpimitoille ,mutta ellei sitä vaihtoehtoa ollut ,kuitukasa oli mielenkiintoisen näköinen. Päätehakkuuleimikon varastolla köllötteli isot kasat kolmosen kuitupöllejä tilavuuden vaihdellessa puolen motin molemmin puolin. Taisi muuten samoihin aikoihin koivutukin minimiläpimitta nousta 18 senttiin ja on käynyt välillä isommissakin lukemissa vuosien varrella.
Isompi murhe em aikaan oli ,että kuidun ja tukin hintaero oli olematon nykyiseen verrattuna.
