Yläkerta | Metsätuhot haastavat metsätaloutta ja suojelua

Kuollut metsä ei ole hiilinielu eikä hyvinvoinnin lähde sen enempää taloudellisesti kuin sosiaalisestikaan, kirjoittaa Metsäkeskuksen johtaja Ari Eini.

Sekametsien suosimiseen kehotetaan, mutta metsätuhoilta nekään eivät välty. (Kuvaaja: Henna Höglund)

Metsäkeskukseen on kuluvan vuoden aikana tehty 19. elokuuta mennessä 2 257 hehtaaria hyönteistuhojen johdosta laadittuja metsänkäyttöilmoituksia. Viime vuoteen verrattuna pinta-ala on yli nelinkertaistunut. Tämänvuotisten hyönteistuhohakkuiden pinta-ala tulee olemaan pitkälti yli 3 200 jalkapallokentän pinta-alaa vastaava alue.

Tehdyt metsänkäyttöilmoitukset ovat vain jäävuoren huippu. Satojatuhansia metsähehtaareja on säännöllisen seurannan ulkopuolella, ja niiden hyönteistuhoja ei kukaan ole kartoittanut. Tuho ilmenee ja etenee nopeasti muutamissa viikoissa.

Kirjanpainajatuhot eivät ole enää vain Etelä-Suomen ongelma, vaan tuhohakkuita on ilmoitettu paljon esimerkiksi Pohjois-Savosta. Suurin tuhon aiheuttaja on kirjanpainaja, mutta metsien riesana ovat myös kuusentähtikirjaaja ja aitomonikirjaaja.

Keski-Euroopasta ja Ruotsista tutut hyönteistuhot ovat tulleet Suomeen jäädäkseen. Ilmaston lämpeneminen on luonut suotuisat olosuhteet kirjanpainajan lisääntymiselle. Suurimmassa vaarassa ovat eteläisen Suomen vanhat kuusikot. Kuusi kestää huonosti pitkiä kuivia jaksoja ja kuumuutta. Kuusikon voi hyönteistuholle altistaa myös juurikääpä tai myrskytuho, mutta myös täysin terveet puut ja metsiköt ovat vaarassa.

Lääkkeeksi ilmastonmuutokseen on tarjottu sekapuustoisuutta. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kirjanpainaja löytää yksittäiset kuuset myös sekametsästä koivujen ja mäntyjen joukosta. Käytännössä ainoa keino tuhojen torjuntaan on riittävän ajoissa ja riittävän laajasti suoritettu avohakkuu, jossa poistetaan vaurioituneet ja mahdollisesti jo tartunnan saanut puusto – kuollut ja kuivunut puu ei enää ole riski tuhon leviämiselle.

Hyönteistuhot haastavat metsätalouden käytännöt. Vähintä, mitä voimme tehdä, on lopettaa kuusen istutus kuiville maille, tai juurikäävän vaivaamille kohteille. Jatkuvaa kasvatusta ei missään nimessä pidä harjoittaa juurikäävän vaivaamassa metsässä. Hyvän metsänhoidon merkitys korostuu: oikea-aikaisella taimikonhoidolla ja harvennuksilla pyritään pitämään puusto elinvoimaisena ja terveenä. Liian voimakkaita harvennuksia pitäisi välttää.

Nykyiset metsänhoidon työmäärät ovat riittämättömät, mistä seuraa taloudellisia tappioita, heikompi metsien tuhonkesto, ja pitkällä tähtäimellä teollisuuden korkealaatuisen raaka-ainehuollon vaikeutuminen. Suomi tarvitsee kansallisen metsänhoidon ryhtiliikkeen.

Voidaan myös kysyä, ymmärretäänkö vanhan eteläsuomalaisen kuusikon suojelemiseen liittyvä riski. Miten tuhoriski on huomioitu kansallisessa valmistelussa olevan EU:n biodiversiteettistrategian valmistelussa?

Meillä on jo esimerkki siitä, että yksityisen suojelukohteen sopimus on purettu kirjanpainajatuhon vuoksi. Metsänomistaja menetti uudistuskypsän metsikkönsä hakkuutulot, yhteiskunta jalostuksen arvonlisäyksen ja verotulot, ja lisäksi metsänomistaja joutui maksamaan puolet saamastaan suojelukorvauksesta takaisin.

Metsänomistaja voi hakea korvausta suojelualueelta omaan metsäänsä levinneestä hyönteistuhosta, mutta tuholähteen todentaminen on vaikeaa. Metsätuholain mukaisia korvaushakemuksia on toistaiseksi tehty vähän, mutta ne ovat kasvussa.

Kuollut metsä harmaine luurankopuineen ei ole hiilinielu eikä hyvinvoinnin lähde sen enempää taloudellisesti kuin sosiaalisestikaan. Tarvitsemme vakavaa harkintaa, miten EU-säädösten ja ohjelmien suojeluvaatimukset toimeenpannaan kansallisesti. Erehtyminen on sallittua, mutta on hölmöyttä olla oppimatta Keski-Euroopan metsätuhoista.

Kirjoittaja on Suomen metsäkeskuksen johtaja.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat