Kommentit (9)

  1. Käsitteet ”vähän” sekallutta aloittajalla ?! En erota kuvasta muokkauksen jälkiä eikä taimia näy. Jos jk:ssa taimen venyminen puoleentoistametriin kestää nelisenkymmentä vuotta, onhan tuossa jollain aikaa odotella…Siinä toteutuu sana ja teko:riisto.

  2. Enpä pitäsi mahdottomana että on kyse uuden sähkölinjan pohja-alueesta. Mutta jk-Perkonhan pitää hakea epätoivolla ”kohteita” kuviin.

  3. Metsäkupsa

    Rentunruusua perkolle viherkeittoon 100% sekoituksella tulossa.

  4. Joo. Tämä kuva ei ole todellakaan vaihtoehto jatkuvalle kasvatukselle. Kannattaisi olla edes rehellinen kun tuo omia vaihtoehtoja metsän kasvatukseen.

  5. On se ottamani kuva enkä omaksi ole väittänytkään, vaikka on toisen maata.

  6. Sähkölinjaa tms. varten tehty aukko. Pari linjakeppiäkin näkyy kuvassa. Kuka hakkaisi muuten tuommosen kallion nyppylän paljaaksi yhdestä kohtaa ?

  7. Ihan normaalilta aukolta vaikuttaa jota ei ole vielä uudistettu. Kalliolla olevat pienet risut saavat kuvan äkkiä katsoen näyttämään isommalta mitä se onkaan. Ja kallio töyräiden välissä taitaa olla ihan kasvavaa maata. Kevyt muokkaus ja uutta puuta kasvamaan.

  8. Ei nuo linjakepit siellä aivan turhaan ole. Sähkölinja merkattu keskityksen suhteen.

  9. ”Linjakepit” näyttää minusta ihan pökkelöiltä.

Metsänhoito Metsänhoito