Kommentit (17)

  1. Gla

    Ja sorkkaelukoiden takia kuvion uudistaminen kuuselle ohjelmassa? Joku vielä uskoo siihen, että lyhyt kiertoaika jotain pelastaisi.

  2. Paljonko näitä on Suomessa? Kuitupuun hinta on olematon.

  3. Moton kuski päätteli että tuskin puolta on tukkikelpoista tuosta aika suurella alalla olevasta hakkuusta vanhan torppamiljöön ympäristössä. Aika surkeaksi tili jää kuitenkin pystyssä aika komean kuusikon (varmaankin) odotuksiin nähden. Lisäksi männytkin olivat käsittämättömän mutkaisia eli jokunen lyhyt tukki onnistui. Mutta kyllähän motokuski päätään laadulle puristeli. Mielenkiintoista katsoa mikä on sitten puulaji kun alkaa uudistus.

  4. Eikö ole vähän tyylitöntä esitellä naapurin leimikon kuvia ja arvostella niitä täällä? No, jos omia ei ole niin näin kai täytyy toimia.

  5. Metsäkupsa

    Olisikohan tilaisuus vahvistaa uskoa,ettei kuusikko tuota yleisesti parhaiten arvokasvua innoittanut kuvien julkaisuuteen.

  6. Onko tuo nyt niin pahasta antaa varoitusta kuusikoiden nykytilasta Satakunnassa? Näitä on Harjavallassa joka leimikolla ettei se ole paikkasidonnaista mutta sattui nyt vain haavikon kanssa hyvä vertailupaikka samalla kuvauksella. Onhan tuo kieltämättä aika äärihuono mutta sillähän jutun ydintä yleensä haetaankin. Omia kuvia saan joka vuosi jos jotain ilmenee mutta naapurien harvemmin. Nyt kävi tällainen flaksi.

  7. metsä-masa

    Jos kasvu on nopeaa, niin nopeasti näyttää etenevän lahokin !

    Täälläpäin läpilahot kuusirungot 70:tä vuotiaassa kuusikossa on harvinaisuuksia, läpilahoa ei tule vastan vuosiin !

  8. tamperelainen

    No jos raudukselle uudistaa,niin tuleeko siitä paljon parempaa tiliä?Kierto tietysti nopeampi,mutta pääosa puustosta menee kuituun eikä ne koivutukin mottihinnatkaan häävejä ole

    Kotitilallani uudistettiin avojuurisilla kuusentaimilla 90-l uvun alussa laho kuusikko.EH:ssa ei ainkaan lahoa ollut

  9. suorittava porras

    Kukapa tietää noidenkaan puiden todellisen iän. Mahdollisesti ollut 5-6 kymppistä aluskasvospuuta jo valmiiksi , kun niille on vapautettu kasvutilaa… ja vielä vanhalla laitumella , niin tulos on tuo. Myös ravinteiden epätasapaino voi johtaa epämuodostumiin ja lahoamiseen. Se ei sitten olekaan enää puulajikohtainen asia. Lehtipuukin kärsii yhtälailla . …ettei vain haapojen ongelmatkin olisi maaperästä kotoisin. Ravinteista loppuunlypsetyillä vanhoilla pelto-tai niittylohkoilla ongelmat realisoituvat.

  10. Lehtipuun ongelmaa suorittavan on turha vääntää. Metla on varmasti siinä viisaampi. Näyte aikanaan lähti ja palaute tuli, selvä tapaus. Muuten aika paljon pitää paikkansa että vanhaa lehmien laidunaluetta ja hirvien hakamaita joten tallojia on piisannut. Yksi on hiukan arempi mennä täällä mainitsemaan mutta kun ei varmasti enää ainakaan kyseinen itse täältä lue niin pystykarsinta kuuselle kun piti saada siistiä puistoa aikaan. Kesällä.

  11. suorittava porras

    Klikkaapas piruuttasi ”haapaa toisessa polvessa”

  12. Klikkaappas itse kuva isoksi että näet mistä lajista tautia on kyse. Nuo ovat oikeastikkin selkeästi mustia nuo pitkätkin korot runkojen oksahaarukoissa. Joku kaksihaaroittunutkin noista ja sitten tuuli on muutaman vuoden päästä haaran repäissyt irti kun tuo sieni on heikentänyt puun sidekudosta.

  13. Gla

    Metsä-masa: ”Jos kasvu on nopeaa, niin nopeasti näyttää etenevän lahokin !”

    Metlan mukaan juurikäävän eteneminen nopeutuu, kun puun kasvu nopeutuu. SIksi en usko nopeaan kiertoon. Puulajin vaihto on ainoa tuloksia tuova toimenpide. Vaikka koivun tukkiprosentti jäisikin alas, koivua kannattaa (teoriassa, hirvituhot…) kasvattaa. Jos laittaa kuusta, seuraavan sukupolven lahon määrä on 1,5-kertainen nykyiseen verrattuna eli silloin menee tappiolle varmuudella.

    Koivu ja haapa tuovat maaperään monimuotoisuutta ja vilkastuttaa mikrobitoimintaa. Luonto on homman niin ajatellut, eikä se talousmetsässä muuksi muutu. Jos voisi olla varman, että koivujen alle kasvaisi terve luontainen kuusikko, se olisi hyvä kasvatusketju. Kuitenkin järeiden kuusien juurikäävän katoaminen kestää liian kauan, joten kuusten kasvatus tuollaisessa kohteessa muuten kuin monimuotoisuutta tuovan erirakenteisuuden yms. takia on riski. Kantojen nosto voisi nopeuttaa juurikäävän häviämistä, mutta omat ongelmansa siinäkin on.

    Itse suosin raivauksissa sekapuustoa. Se on ainoa, mitä valmiin puuston osalta voin tehdä.

    Haavat tosiaan usein ovat lahoja. Syitä on monia. Useat ranteenvahvuisiksi kasvaneet ovat jo saaneet kylkeensä hankausjälkiä. Monesti haapa kasvaa myös ojien reunoilla, jolloin ojan kaivuu voi olla vaurioittanut juuristoa. Toki vesasyntyisenä riski myös kasvaa. Mutta koska tuo menee raivauksessa nurin tai energiapuuksi, tappio ei ole suuri. Kunhan jäljelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puuta.

  14. Ei noissa jessen kuvissa kovin montaa kuutiota ole.

  15. Noita samanlaisia kasoja oli kuule useita. Kyllä niistä oikeasti kuutioita paljon siunaantuu.

  16. Harjavallassahan ei ole tyvilahoa. Eihän ?

  17. En ainakaan ole väittänyt ettei ole. Kyllä sitä on ja omissa olen sitä tappiota torjunut aikaistetuilla kuusikoiden päätehakkuilla. Sen jatkon olette sitten jo kuulleet ja nähneet.

Metsänhoito Metsänhoito