Nämä punaiset heijastinkepit eivät nykyään paljoa maksa, mutta säästävät kyllä monelta harmilta ja nopeuttavat työskentelyä raja-alueilla. Jos merkkaa ensin vaikkapa vain pyykit ja viisarikivet, on tilanne silläkin jo paljon parempi. Keppejä voi myöhemmin lisätä rajalinjalle. Kuvaa suurentamalla näkyy, kuinka punainen keppi näkyy hämärässä kuusikossakin hyvin yli 100 metrin etäisyydeltä. Lisäksi heijastin loistaa hyvin pimeässä kun valo osuu siihen.
Heh, täysikokoisessa kuvassa ei sitten näykkään kuin lähikuva tästä sanasta kepistä! Tuommoinen metallipyykki ei juuri heinän seasta tai lumen alta näy. Siitä kun vahingossa ajaa koneella yli, pyykki onkin manpinnan kanssa samalla tasalla tai jopa alempana. Rajan ylityksiä tulee aina joskus hakkuissa tai maanmuokkauksissa, mutta aika paljon voi myös metsänomistajakin asiaan vaikuttaa. Osa on toki niin köyhiä, ettei ole varaa keppeihin muutamaa euroa sijoittaa, ja osalla on niin kiire ajaa vaikkapa mönkijällä, ettei siinä ehdi pyykkejä merkkailla.
Olen kokeillut, mutta haalistuvat ja haurastuvat aika nopeaa ja lopulta murenevat kappaleiksi. Lämpötilavaihtelu ja auringon valo ovat näiden viholliset. Pihatiellekin ostin, mutta kyllä niitä aina uusia saa.
Ovat sitten olleet huonoa valmistetta. Kuvan keppi on ollut käytössä jo yli 15 vuotta.
Jos nuukuus iskee, niin voihan rajat merkata vain hakkuun tai maanmuokkauksen ajaksi, ja viedä sitten taas kepit visusti pimeään kellariin!
Noissa kepeissä on uskomattoman suuria laatueroja. Onnistuin ostamaan itselle ja taloyhtiölle hiukan ohempia keppejä jotka tulivat puolessa vuodessa täysin valkoisiksi. Heijastin kyllä toimi kuten muissakin.
Terveisin: Korpituvan Taneli
Tuo keppihommeli on hyvä. Nimenomaan sellainen, jossa on heijastin. Näkyy yöllä koneen valoissa eli justiinsa silloin kun ihan oikeasti tarttee.
Naapurin kanssa on yleensä kävellyt rajat läpi ja sitten on samalla puheltu, että missä se raja menee. Mukana on kartta, perimätieto ja GPS. Lisäksi kahvia. Noilla välineillä ne rajat on yleensä löytyneet ja jääneet pysyvään muistiin positiivisissa tunnelmissa.😄
On minullakin kokemusta aurausviitoista rajapyykeillä.Ensimmäinen erä oli halpahallista ostettu,kävi vuosien saatossa,kuten sitolkalle.Parissa kesässä valkoisiksi lautuivat ja muutamassa vuodessa hapertuivat kuin taimisuojat.
Sen jälkeen olen ostanut kunnon tavaraa.pari euroa on hintaa oltava,Jate merkkiset pitävät omankokemukseni mukaan värinsä ja lujuuteensa.Valtion teilläkin käytetään kyseisiä kepukoita ja kestää kuten Visakallon merkit.
Meillä on ollut käytössä Jita – merkkikeppejä, ne on lisäksi vielä hyvin lähellä tehtyjä. Kestää maantien reunassakin, kunnes auramies vahingossa palletta raiskatessaan leikkaa juuresta poikki. Hyviä keppejä.
Itse olen päässyt melko vähällä rajojen merkkaamisella, sillä rajalinjoja on alle 12 km, ja pyykkejä ja viisarikiviä alle 80 kpl. 90-luvun lopulla tuntui pyykkien merkkaaminen ilmakuvausta varten valkoisilla muoviristeillä isommalta työltä.
Muistin merkin väärin,sama kuin nm.Jätkän merkkikepit.Olen nykyisin myös ruvennut joitakin rajoja näillä merkkikepeillä linjaamaan.Jos on saman sorttista metsää rajan molemmin puolin,niin viidessä vuodessa paikat näköjään muutuvat niin,että joutuu väliin rajaa hakemaan.
Tämä rajalinjojen kunnossa pitäminen on tärkeää työtä. Työ muodostuu sitä tärkeämmäksi, mitä vaikeamman mallisempia palstoja on ja mitä enemmän niitä on. Taitaa suurin osa rannikkoseudusta kärsiä näistä ihanista rajalinjoista. Kuten siis allekirjoittanutkin.
Itse olen pikku hiljaa alkanut kiertämään palstojen rajoja pyykkejä merkaten. Merkkausta varten olen hyödyntänyt kierrätystä. Taloyhtiön varastoja siivottiin ja lopputulemana oli läjä vanhoja suksia ja sauvoja. Ajattelin, että lasikuitusauva mahtaisi hyvin kestää aikaa ja maalailin niitä kelta-punaraitaisiksi. Ei niitä vielä joka pyykille ole viety, saati valmistettu, mutta aikaa myöten tilanne paranee. Samalla pystyy tekemään itselleen muistiinpanoja pyykkien tilanteesta. Kaikkia ei aina kuitenkaan yrityksestä huolimatta löydy.
Kesän myötä voisin laittaa askartelun tuloksesta valokuvan tänne.
Olen miettinyt että reilu kaksi metriä korkea aita voisi olla hyvä. Pysyisi turhat otukset poissa palstoilta ja samalla rajat näkyisi. Galvanoitu aitaverkkohan ei aivan heti ruostu. Painekyllästettyjä tolppia kun vielä saisi. Kilometrihintaa varmasti tulee, mutta metsähän on muutenkin vain kuluerä. Harrastukset maksaa.
Kyllähän tuo on hieno ajatus merkitä edes pyykit kunnolla. Uskon että jälkipolvet kiittävät teosta. Tuo katkennut suksisauva on varmaan hyvä idea. Kestää taatusti pitkään.
Heistinnauha kannattaa jotenkin kiinnittää niihin sauvoihin. Metsässä on usein hämärää päivälläkin ja pimessä merkkikeppien arvo korostuu erityisesti jos ne näkyvät.