EU:n ilmastopaketti ja metsästrategia julki tällä viikolla

EU-komission julkaisee uuden ilmastoa koskevan lainsäädäntöpaketin tällä viikolla. Myös kiistelty metsästrategia on odotettavissa samaan aikaan.

Euroopan komissio julkaisee keskiviikkona 14.7. lainsäädäntöesityksensä, joilla tavoitellaan päästövähennyksiä ja ilmastoneutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Ennakkotietojen mukaan odotettavissa on mittava määrä muutosehdotuksia, jotka liittyvät ilmastotavoitteisiin eri tavoin.

Esimerkiksi energiapuuksi päätyvän puun kestävyyskriteereihin ja hiilinielujen laskentaan odotetaan muutoksia.

Komission arvellaan julkistavan myös uusi metsästrategia tällä viikolla. Strategiasta on aiemmin vuodettu julkisuuteen jo ainakin kaksi versiota. Maaseudun Tulevaisuus kertoi perjantaina, että ainakin kirjaus avohakkuiden välttämisestä oli uusimmassa versiossa lieventynyt.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut