Evon kansallispuistohankkeella pulmia – paikalliset toimijat jättävät työryhmän

Maanomistajien ja metsästäjien edustajat ovat tyytymättömiä hankkeen valmisteluun.

Paikalliset toimijat – MTK Häme, alueen metsänhoitoyhdistykset sekä Suomen Metsästäjäliitto ja sen Etelä-Hämeen piiri sekä alueen riistanhoitoyhdistykset – eroavat Evon tiedekansallispuistoa valmistelevasta työryhmästä. Syyksi kerrotaan tyytymättömyys valmistelutyöhön.

Kansallispuisto on paikallisten toimijoiden mukaan hallinnollisesti epäonnistunut. Ministeriö osoitti alueellisen työryhmän vetovastuun aluksi kansallispuistohanketta ehdottaneille Kentällä-työryhmälle ja sittemmin Helsingin yliopistolle. Hankkeen tasapuolinen valmistelu ei ole mahdollista, jos valmistelusta vastaa kansallispuistoa ehdottanut taho, paikalliset toimijat katsovat. Asiasta on valitettu oikeuskanslerille.

Työryhmän kokoonpano on paikallisen edustuksen ja erityisesti maanomistajien edustuksen puuttumisen vuoksi tasapainoton, paikalliset toimijat arvioivat. Myös työryhmän työskentelyä on pidetty hapuilevana ja ryhmän puheenjohtaja on koettu puolueelliseksi.

Maanomistajat näkevät enemmän uhkia

Alueen maanomistajat eivät puistosta ole innostuneet. Heille tehdyn kyselyn mukaan enemmistö kiinteistöjen omistajista vastusti hanketta tai näki siinä enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Kansallispuiston pelättiin lisäävän erityisesti hirvieläin- ja kirjanpainajatuhoja reuna-alueen yksityismetsissä sekä paineita metsien tulevaa käyttöä kohtaan.

Myös metsästyksen päättyminen huolestutti ja sen arveltiin aiheuttavan haittaa niin maa- kuin metsätaloudelle. Ympäristöministeriö rajasi metsästyksen puiston valmistelussa pois.

Paikalliset toimijat katsovatkin, että Evoa tulisi kehittää jatkossa retkeilyalueena. Retkeilyalueena se kerää jo nykyisin 80 000 kävijää vuosittain. Alueelle on juuri laadittu uusi kehittämissuunnitelma.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut