Helsinkiin rakennetaan päiväkoti CLT-massiivipuuelementeistä – kaupunki haluaa edistää puurakentamista julkisissa rakennuksissa

Puun etuja rakentamisessa ovat muun muassa sen hengittävyys ja ympäristöystävällisyys.

Helsingin kaupunki haluaa edistää puurakentamista julkisissa rakennuksissa. Nyt sinne aletaan rakentaa Suomen ensimmäistä Stora Enson uusiutuvasta massiivipuusta tehtyä päiväkotia. Lapinmäen päiväkotiin käytetään ristiinliimattua puuta, eli CLT:tä.

”Päiväkodin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota rakennuksen terveellisyyteen, turvallisuuteen ja pitkäikäisyyteen esimerkiksi materiaalivalintojen avulla”, sanoo Pentti Salo, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön projektipäällikkö.

Lapinmäen päiväkodin rakennustyöt alkavat elokuussa ja se valmistuu reilun vuoden kuluttua. Puu jätetään näkyville ulkoseinien lisäksi sisätilojen seinäpinnoille ja sisäkattoon.

Muualla Euroopassa yleisempää

Stora Ensolta kerrotaan, että viime vuosina vastaavanlaisia päiväkoteja on tehty Euroopassa kymmenittäin. Yksin Itävallassa kohteita on jo yli 50.

”Tänään voimme rakentaa täysin uusiutuvasta raaka-aineesta korkeampia, kestävämpiä ja kevyempiä rakennuksia kuin koskaan aikaisemmin. Päiväkodit ovat erinomainen kohde käyttää hengittäviä, kauniita ja nopeasti rakennettavia massiivipuuelementtejä”, sanoo Jari Suominen, Stora Enson Wood Products -divisioonan johtaja.

Suomisen mukaan käyttämällä puuta voidaan vähentää rakentamisen hiilidioksidipäästöjä jopa 75 prosenttia.

Puurakentamisen suosio vaihtelee

Puutuoteteollisuus ry:n mukaan puurunkoisten rakennusten osuus julkisen rakennuttajan kohteissa oli vain 11 prosenttia viime vuoden aloituksissa.

Luku kuitenkin vaihtelee melko paljon eri alojen mukaan. Esimerkiksi hoitoalan rakennuksista puurunkoisten osuus kasvoi 35 prosenttiin, kun taas opetusrakennuksissa niitä oli 12 prosenttia.

Omakotitaloissa puurakentaminen sen sijaan on edelleen hyvin suosittua. Viime vuoden aloituksista 88 prosenttia oli puurunkoisia.

Puukerrostalot ovat vielä melko harvinaisia, sillä niiden osuus jäi 4 prosenttiin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat