Iloisia uutisia: Naalinpentuja löytyi Pohjois-Lapista lisää

Päivitettyjen tietojen perusteella naalinpentuja syntyi viime kesänä Suomeen ainakin 25.

Suomessa äärimmäisen harvinaisen naalin pentuja on löytynyt Pohjois-Lapista viime viikolla kerrottua enemmän. Päivitettyjen tietojen perusteella naalinpentuja syntyi viime kesänä Suomeen ainakin 25, yhteensä neljään eri pesään. Kolme pesistä on Enontekiöllä, yksi Utsjoella.

Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF Suomi uutisoivat viime viikolla, että äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä onnistui Suomessa nyt toista vuotta peräkkäin. Vielä viime viikolla suojelutyötä tekevät olivat käsityksessä, että onnistuneita pesintöjä olisi kaksi ja Suomessa syntyneitä naalinpentuja ainakin 16.

Nyt riistakamerakuvista on paljastunut, että pentuja olikin myös kahdella muulla naalin asuttamalla pesällä, joissa ei aiemmin pesätarkastusten yhteydessä havaittu pentuja.

” Näitäkin pesiä tarkkailimme pitkään, mutta vasta muutama päivä sitten saamamme riistakamerakuvat paljastivat pennut meille”, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Tuomo Ollila Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo. Metsähallitus vastaa naalin suojelusta Suomessa.

 

Kommentit (1)

  1. Kettujen poisto tunturilapista on tuottanut tulosta. Hienoa.

Luonto Luonto