Kaidin hankinta-alue ulottuu Kolarista Ylivieskaan

Kemiin kaavailtu biojalostamo käyttää puuta enintään 2,8 miljoonaa kuutiota.

Kaidin puunhankinnasta vastaava Matti Kymenvaara puhui Lapin Metsätalouspäivillä.
Kaidin puunhankinnasta vastaava Matti Kymenvaara esitteli biojalostamon puunhankintasuunnitelmia.

”Kaidin biojalostamon tarvitsema raaka-aine pystytään keräämään Pohjois-Suomen alueelta”, totesi Kaidi Finlandin puunhankinnasta vastaava Matti Kymenvaara puhuessaan torstaina Lapin Metsätalouspäivillä Rovaniemellä.

Tehdas käyttää maksimissaan 2,8 miljoonaa kuutiometriä puuta, lähinnä ensiharvennuspuuta ja lisäksi metsäteollisuuden sivutuotteita ja tähteitä. Päätöstä biojalostamon rakentamisesta odotetaan tämän vuoden aikana.

Kymenvaaran mukaan raiteet ohjaavat hankintaa alueille, missä puusta on vähemmän kilpailua kuin rannikon teollisuuslaitosten läheisyydessä. Hankinta-alue ulottuu Kolarista Ylivieskaan sekä idässä Kemijärvelle ja Kontiomäelle.

”Kemin satama mahdollistaa raaka-aineen tuomisen myös laivalla”, Kymenvaara sanoi.

Kustannustehokas raaka-aineen hankinta vaatii vielä paljon suunnittelua. Yksi ratkaistavista asioista on, että kaasutukseen menevän puun kosteus ei saa ylittää 15 prosenttia.

Energiapuun riittävyyteen perehtynyt Luonnonvarakeskuksen tutkija Perttu Anttila totesi, että maakuntien tasolla puusta ei tule pula. Kemin ja Oulun ympäristössä sen sijaan kysyntä ylittää tarjonnan, jos suunniteltu biojalostamo rakennetaan. Silloin on mahdollista, että paikallista energiapuuta korvataan tuonnilla tai kuitupuukokoisella puulla.

Kaidi Finland suunnittelee Kemiin 900 miljoonan euron hintaista biojalostamoa, jonka on määrä aloittaa toimintansa vuonna 2019. Tehtaan päätuote on biodiesel.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat