Kemeratuista päättämistä aiotaan automatisoida

Hallitus esittää, että taimikon varhaishoidon, nuoren metsän hoidon ja terveyslannoituksen kemeratuista päättäminen automatisoitaisiin.

Kemerahakemusten käsittelyä aiotaan tehostaa. Valtioneuvosto hyväksyi tänään lakiesityksen, joka mahdollistaa automaattisen päätöksenteon taimikon varhaishoidon, nuoren metsän hoidon ja terveyslannoituksen tuen myöntämiseksi. Automaattista päätöksentekoa voidaan käyttää myös tuen lopullisesta määrästä päätettäessä.

Automatisointi lyhentäisi hakemusten käsittelyaikoja ja lisäksi yhdenmukaistaisi Suomen metsäkeskuksen toimintaa hakemusten käsittelyssä. Viime vuonna Metsäkeskus teki noin 40 000 päätöstä nuoren metsän hoidon, taimikon varhaishoidon ja terveyslannoituksen rahoittamisesta. Jos näistä päätöksistä 20–30 prosenttia saadaan automatisoitua, kustannussäästöjä kertyisi noin 500 000 euroa vuodessa. Se voitaisiin käyttää esimerkiksi vaativampien kemerahankkeiden käsittelyyn.

Automaattiseen päätöksentekoon on siirrytty jo useissa virastoissa ja laitoksissa, muun muassa Verohallinnossa, Kelassa ja Maanmittauslaitoksessa.

Seuraavaksi lakiesitys siirtyy eduskunnan käsittelyyn.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus