Kemeratukien käyttö jäämässä reippaasti tavoitteesta

Käyttö on laskenut kaikissa maakunnissa.

Kemeratukia on maksettu tänä vuonna toistaiseksi – joulukuun 21. päivään mennessä – yhteensä vajaat 36 miljoonaa euroa, Suomen metsäkeskuksen tilastoista selviää. Koko vuodelle tukea oli tarjolla runsaat 57 miljoonaa euroa, eli runsaat 20 miljoonaa enemmän kuin mitä on käytetty.

Viime vuonna tukea maksettiin yhteensä 42 miljoonaa euroa. Tuolloin tukirahoja jäi käyttämättä runsaat 16 miljoonaa euroa.

Eniten tukea on tänä vuonna hyödynnetty Pohjois-Pohjanmaalla (runsaat 6 miljoonaa euroa) ja toiseksi eniten Lapissa (runsaat 4 miljoonaa euroa). Vähiten tukea on maksettu Keski-Pohjanmaalla, vajaat 600 000 euroa.

Tuen käyttö on vähentynyt kaikissa maakunnissa viime vuoteen verrattuna keskimäärin runsaat 10 prosenttia. Eniten laskua on Keski-Pohjanmaalla (23 prosenttia) ja Kanta-Hämeessä (22 prosenttia), vähiten Kainuussa (vajaat 5 prosenttia).

Kemeralla tuetaan muun muassa nuoren metsänhoitoa, taimikon varhaishoitoa, terveyslannoitusta, suometsänhoitoa ja metsäteiden rakentamista sekä perusparannusta.

Kommentit (3)

  1. Tänä vuonna puun hinta oli hyvä. Perkautettiin kaikki taimikot, mitkä vain oli järkevää tehdä ja joku etuajassakin, jolloin ei saatu Kemeraa. Kemera-korvauksetkin nousivat kuitenkin lähes kaksinkertaisiksi viime vuoteen verrattuna.

    Työllistettiin yhtiön miehiä, Mhy:n metsuria ja vielä erästä yksityistä luottomiestä.

    Nykyään tekijöitä riittää ja perkauskustannusta pienentää tuo Kemera, ettei homma voi olla rahasta kiinni kun puun hintakin on hyvä. Valtamedian metsätalouskielteisyys saattaa vaikuttaa.

  2. Metsäkupsa

    Lumitalvi omat raivaukset supisti vähäisiksi. kun en lumen kanssa halua tarpoa. Nuoren metsän kunnostusta/ energiapuu kohteita on hakkaamatta edelliseltä vuodelta, myytynä yli 10 ha. Ovat Kemera kohteita, joten käyttämättä ne tältä vuodelta jäi.

  3. Panu

    Metsät ovat siirtyneet yhä enemmän osakeyhtiöille, jotka eivät saa kemera-tukea. Sinänsä ihan terve kehitys, että vuosi vuodelta tukea käytetään vähemmän. Lieneekö Suomen ainoa tuki, jonka käyttö vähenee?

Metsänomistus Metsänomistus