Korona iski Stora Enson Oulun tehtaalle, kaikki työntekijät testataan

Työskentely tehtaalla jatkuu vasta, kun on saatu negatiivinen testitulos, Stora Ensolta kerrotaan.

Stora Enson tehtaalla on todettu tämän viikon aikana noin 80 koronatartuntaa. Tehdasta ollaan parhaillaan kääntämässä paperituotannosta kartongin tuotantoon, ja hankkeessa työskentelee noin 1800 yhtiön ulkopuolista henkilöä. Näistä osa on suomalaisia, osa ulkomaisia vaihtuvia työntekijöitä.

Ulkomailta tulleet työntekijät on testattu säädösten mukaan. Marraskuulle saakka selvittiin ilman tartuntoja, mutta nyt tilanne on muuttunut.

”Nyt valitettavasti useita projektissa työskenteleviä yhtiön ulkopuolisia työntekijöitä on saanut tartunnan ja altistaneet muita alueella työskenteleviä. Tehtaan vakituisella henkilöstöllä, joka ei työskentele projektissa, ei ole toistaiseksi havaittu tartuntoja”, Stora Enson Oulun tehtaan johtaja Juha Mäkimattila kertoo.

Kaikki testataan

Tilanteen kartoittamiseksi kaikki Oulun tehtaalla työskentelevät testataan. Työskentely projektissa jatkuu vasta, kun negatiivinen testitulos on saatu.

”Päätämme mahdollisista jatkotoimista, kunhan testauksen kokonaistulos on selvillä”, Mäkimattila jatkaa.

Torstaihin mennessä testejä oli tehty noin 700. Kaikkiaan tehdään noin 1500 testiä. Ne henkilöt, joiden testitulos on negatiivinen, voivat jatkaa työskentelyä pienryhmässään tehtaalla.

Tartunnasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Oulun tehtaan uuden kartonkikoneen on tarkoitus käynnistyä vuodenvaihteessa. Puunhankinta uutta tuotantoa varten aloitettiin jo tämän viikon alussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat