Kuivuus tappanut metsätaimia Saksassa

Täydennysistuttamiseen vaaditaan maatalouden kaltaista katokorvausta.

Saksassa arvioidaan, että kuivuuden vuoksi on kuollut noin 500 miljoonaa istutustainta. Maan metsäammattilaisten järjestö Bund Deutscher Forstleute (BDF) varoittaa, että kokonainen puusukupolvi on menossa pilalle.

BDF vaatii, että taimikoiden täydennysistuttamiseen tulee saada samankaltaista kuivuushaitan korvausta kuin maataloudessa. Järjestö korostaa, että etenkin pienten metsänomistusten aktivoimiseen tarvitaan ammatillista neuvontaa ja suoraa tukea.

BDF arvioi puolen miljardin taimen täydennysistuttamisen ja tarvittavan neuvontatyön kustannukseksi noin miljardi euroa.

Metsänhoito Metsänhoito