Luken karttapalvelu ennustaa tuulituhoja

Ennusteen laskennassa hyödynnetään inventointien paikkatietoja, metsänkäyttöilmoituksia sekä maaperä- ja tuulitietoja.

Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilla on avattu tuulituhoja ennustava karttapalvelu. Avoimiin tietoihin perustuvan palvelun käyttö on ilmasta.

Palvelu yhdistää tietoja muun muassa maaperästä, tuulista metsänkäyttöilmoituksista. Yhdistämällä näitä metsien inventointien paikkatietoihin voidaan laskea tietyn metsäalueen herkkyys tuulituhoille. Tulos kertoo tuulituhojen todennäköisyyden alueella seuraavan viiden vuoden aikana.

”Kuusi on alttein tuulituhoille ja riski kasvaa puuston pituuden myötä”, tutkija Susanne Suvanto kertoi tiistaina Metsäfoorumi-tapahtumassa.

Hän muistutti, että tuulituhot ovat jo nyt suurin vakuutuksin korvattava metsätuho. Hän ennakoi, että jatkossa tuulituhot lisääntyvät entisestään.

Palvelu on toteutettu Luonnonvarakeskuksen ja Suomen Metsäsäätiön MyrskyPuu-hankkeessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus