Metsäliiton edustajistovaalit lähestyvät, ehdokasasettelu käyntiin

Ehdokkaaksi voi asettua, jos on ollut Metsäliitto Osuuskunnan jäsen 31.12.2022.

Metsäliitto Osuuskunta on Metsä Groupin emoyritys, johon kuuluu yli 90 000 metsänomistajaa. Osuuskunnan edustajisto käyttää ylintä omistajajäsenten päätöksentekovaltaa Metsä Groupissa. Keväällä käytävissä vaaleissa edustajistoon valitaan 48 edustajaa.

Ehdokasasettelu vaaleihin alkoi helmikuun alussa.

”Tavoitteena vaaleissa on mahdollisimman monimuotoinen edustajisto, jossa on mukana suomalaisia metsänomistajia erilaisilla taustoilla: naisia ja miehiä, nuoria ja iäkkäämpiä sekä eri ammattiryhmiä. Pidän tärkeänä, että edustajiston jäsenillä on monenlaista osaamista ja ammattitaitoa, sillä se on myös Metsäliiton etu”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta.

Edustajiston vaalien yhteydessä valitaan myös jäsenet piiritoimikuntiin.

”Piiritoimikunta on todella hyvä keskustelukanava jäsenistön ja Metsä Groupin välillä. Piiritoimikuntiinkin toivon mukaan eri alojen ammattilaisia, sillä se tuo keskusteluihin erilaisia ulottuvuuksia ja näkökulmia.”

Ehdokkaaksi voi asettua, jos on ollut Metsäliitto Osuuskunnan jäsen viime vuoden lopussa. Ehdokasasettelu päättyy helmikuun lopussa. Ehdolle asetutaan ja ehdokaslistat muodostetaan helpoiten paikan päällä oman vaalipiirin vaalitilaisuudessa. Oma vaalipiiri määräytyy ensisijaisesti kotikunnan mukaan.

Edustajistosta äänestetään maalis-huhtikuussa joko sähköisesti tai postitse. Tulos vahvistetaan kesäkuun alkuun mennessä ja uusi edustajisto aloittaa heinäkuun alussa.

Edustajisto päättää muun muassa tilinpäätöksen vahvistamisesta, ylijäämän käyttämisestä ja hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä. Edustajisto valitsee hallintoneuvoston jäsenet sekä tilintarkastajan. Lisäksi edustajisto päättää Metsäliitto Osuuskunnan säännöistä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut