Metsänomistajat taas tutkimuksen kohteena

Perinteinen metsänomistajakysely alkaa ensi vuonna. Tulokset julkistetaan vuonna 2020.

Millainen on tämän ajan suomalainen metsänomistaja ja mitä hän ajattelee? Se selvitetään Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa, jonka aineistonkeruu alkaa ensi vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT.

Kyseessä on jo perinteinen kyselytutkimus, joka antaa tietoa metsänomistajien näkemyksistä, arvoista ja tavoitteista sekä niiden muutoksista. Edellisen kerran vastaava kysely julkistettiin vuonna 2010.

Tutkimuksen vetää professori Heimo Karppinen Helsingin yliopistosta. Muina tutkimustahoina ovat mukana PTT, Luonnonvarakeskus ja Työtehoseura. Rahoitusta tutkimukselle ovat myöntäneet Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö.

” Avainasemassa koko tutkimuksen onnistumisen suhteen tulevat kuitenkin olemaan metsänomistuksen tuntijat eli tutkimuslomakkeen saaneet metsänomistajat. Tutkimuksesta saa lisätietoa syksyn aikana projektin nettisivuilta ja lehdistä”, kertoo PTT:n metsä- ja ympäristöalan tutkimusryhmän tutkimusjohtaja Paula Horne.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut