Puukaupassa nousu jatkui, hakkuuaikeet kääntyivät kasvuun

Koko maan keskikantohinnat olivat viime viikolla pääosin nousussa.

Puukaupan nousu jatkui viime viikolla, vaikka vauhti tasaantuikin. Teollisuuden ostot nousivat 550 000 kuutioon, mikä on vain 35 000 kuutiota enemmän kuin edellisviikolla. Vuodentakaisesta jäätiin kuitenkin 120 000 kuutiota, Metsäteollisuuden tilastoista selviää.

Hintakehitys oli totutun vaihtelevaa. Koko maan keskikantohinnat olivat nousussa mäntykuitua lukuun ottamatta, keskihankintahinnat olivat sen sijaan pääosin laskussa.

Hakkuuaikomukset kääntyivät nousuun. Metsäkeskukseen tehtiin viime viikolla metsänkäyttöilmoituksia 1,2 miljoonan kuution edestä, kasvua edellisviikosta kertyi noin 40 000 kuutiota. Eniten suunnitelmissa oli kuusitukin hakkuita, runsaan 300 000 kuution verran.

Katso tuoreimmat hinnat tästä ja kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa