Uutinen Mustikka kukkinut runsaasti, hyvä sato mahdollinen Lopulliset satonäkymät selviävät myöhemmin raakileiden laskennan yhteydessä.
Uutinen Lumittarit syöneet koivikoita lehdettömiksi Kaakkois-Suomessa Metsäkeskus ennakoi tuhojen jatkuvan vielä ensi vuonnakin.
Uutinen Finnmetko järjestetään suunnitellusti syyskuussa Konetyöalojen myyntinäyttelyyn on toistaiseksi ilmoittautunut 230 näytteilleasettajaa.
Uutinen Vielä ehdit kertomaan metsäsuhteestasi Kuvaukset suomalaisten metsäsuhteista tallennetaan SKS:n arkistoon.
Uutinen Punkaharjun arboretumin opasteet korjataan Suomen upeimpiin puulajipuistoihin lukeutuvan arboretumin opastus on ollut huonolla tolalla.
Uutinen Moody’s: Metsäteollisuuden näkymät heikot Koronakriisin alun vessapaperihamstraus ei enää kannattele alaa.
Uutinen Metsä Group ja Fortum kehittävät yhteishankkeessa sellupohjaisia tuotteita Business Finland tukee yritysten ExpandFibre-hanketta 20 miljoonalla eurolla.
Uutinen Iivari Mononen laajensi ja paransi myös tulosta viime vuonna Liikevaihdon kasvua avitti muun muassa norjalaisen aitapaaluihin erikoistuneen yrityksen hankinta.
Uutinen Luke: Myyräkannat niukat lähes koko maassa Itä-Suomessa ja Lapissa kannattaa käydä tarkastamassa taimikot.