Stora Enson investointitahti hiljenee

Yhtiön isot investoinnit ovat valmistumassa, jatkossa keskitytään myyntiin ja innovointiin.

Stora Enso aikoo nyt keskittyä myyntiin ja innovatiivisuuteen. Koneinvestoinnit on saatu jo lähes valmiiksi, jatkossa investointien määrää pienennetään poistojen tasolle, yhtiön toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström arvioi yhtiön pääomamarkkinapäivässä torstaina Lontoossa.

Esimerkiksi Beihain kartonkitehtaan rakentaminen Kiinassa etenee suunniteltua nopeammin ja tehdas saavuttanee EBITDAn kannattavuusrajan vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä. Varkauden kraftlainertehdas puolestaan pääsee täyteen vauhtiin ensi vuoden jälkipuoliskolla.

Sellutehtaan rakentamisesta Beihaihin ei ole luvassa lisätietoja vielä lähiaikoina.

”Päätöstä sellutehtaasta ei tule ennen vuoden 2018 toista neljännestä”, Sundström totesi.

Sellutuotantoon isoja muutoksia lähivuosina

Pääomamarkkinapäivässä esiteltiin tarkemmin yhtiön selluliiketoimintaa (Biomaterials). Siihen on luvassa lähivuosina isoja muutoksia. Tällä hetkellä Stora Enson sellutuotannosta noin 40 prosenttia on havusellua, 35 prosenttia lehtisellua ja loput liukosellua sekä hygienia tuotteissa käytettävää ns. revinnäismassaa (fluff). Tavoitteena on, että jo viiden vuoden kuluttua havusellun osuus laskee 20 prosenttiin, mutta liukosellun ja revinnäismassan nousee yli 40 prosenttiin.

”Havusellu on vähiten kasvava alue”, Biomaterials-liiketoiminnan johtaja Juan Carlos Bueno perusteli muutosta.

Sellun kysyntä Buenon mukaan kasvaa, etenkin nillä alueilla, joihin Stora Enso keskittyy.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa